Kotimaa 9.2.2010 

Nuoret ystävät valtaavat vanhainkoteja

Vanhainkotien valtauksia on luvassa. Joskin myönteisessä hengessä, ystävänpäivänä 14. helmikuuta.

Punainen Risti järjestää eri puolilla Suomea tempauksia, joissa muistetaan vanhainkotien asukkaita. Vapaaehtoiset ystävät lukevat lehtiä ja kirjoja vanhuksille, esittävät runoja ja lauluja, juttelevat ja vievät heitä ulos kävelylle.

Punainen Risti järjestää ystävänpäivän ympärillä eri puolilla Suomea myös kutsuntatilaisuuksia. Kampanjoimalla hankitaan uusia nuoria aikuisia mukaan vapaaehtoisiksi ystäviksi. Kampanjan tunnus on "Ole hyvä. Ole ystävä.".

Nuorten arvomaailmaa ja vapaa-aikaa tutkinut Sami Myllyniemi Nuorisotutkimusverkostosta sanoo, että nuoret aikuiset ovat vanhempia ikäryhmiä valmiimpia auttamaan tuntemattomia.

–Nuoret eivät suhtaudu auttamiseen velvollisuutena. Heitä motivoi auttamisesta saatava mielihyvä, Myllyniemi tietää.

Punaisen Ristin ystävätoiminnassa on mukana noin 9 000 vapaaehtoista.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
9.2.2010 
 
rekku
Hienoa ,nuorilta varmaan moni vanhus ilahtuu ja saa lämmmön ja ystävyyden tunnetta päiväänsä ja vaihtelua rutiiniin
9.2.2010 
 
Nimimerkki
Niinpä. Ainakin yhtenä päivänä vuodessa. Miksei jokapäivä?
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy