13:09  Maanantai 15 Maaliskuuta 2010 
13222
15.3.2010 
Aamukuuraa.  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Talous 8.2. 

Metso jatkaa tehokuuriaan - tulos puolittunut

Konepajakonserni Metso jatkaa toimintansa tehostamista tänä vuonna, kertoo toimitusjohtaja Jorma Eloranta.

- Hintakilpailu markkinoilla on kiristynyt, joten jatkamme toimintamme tehostamista säilyttääksemme kilpailukykymme ja kannattavuutemme, Eloranta linjaa.

Tehokuuri johti viime vuonna laajoihin irtisanomisiin, jotka söivät työpaikkoja erityisesti Suomesta ja Ruotsista.

Muun muassa paperikoneita ja kivenmurskaimia valmistava yhtiö odottaa viimevuotisen roiman laskun tasoittuvan tänä vuonna, kun maailmantalous alkaa elpyä. Eloranta arvioi, että tämän vuoden liikevaihto pysyy viime vuoden tasolla viidessä miljardissa eurossa.

Elorannan mukaan uusien tilausten määrä kasvoi jo viime vuoden lopulla.

- Tämä merkitsee, että asiakkaamme ovat saamassa takaisin luottamustaan toimintaympäristön ja rahoituksen saatavuuden paranemiseen.

Metso uskoo, että sen asiakkaat ovat edelleen varovaisia investointipäätöksissään.

Metson viime vuoden tulos ennen veroja puolittui edellisvuoteen verrattuna 222 miljoonaan euroon. Liikevaihto laski viidenneksen ja uudet tilaukset kolmanneksen.



STT
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva 
Helsingin käräjäoikeuden tuomio Viinikauppa.comin asiassa jää lopulliseksi. Valtionsyyttäjä Anu Mantila ei valita päätöksestä hovioikeuteen.  •  Lue lisää
 
Kuva: Peura Pekka 
Yli kymmenen miljardin euron kerhoon kuuluu Nokian ohella enää S-ryhmä ja K-ryhmä, kun Neste Oilin ja Stora Enson liikevaihdot painuivat rajan alle.  •  Lue lisää
 
Suomen jääkiekkoliitto kerää rahaa lasten kiekkoharrastuksen tukemiseen huutokauppaamalla Vancouverin olympialaisten pelipaitoja. Ensimmäisenä myyntiin tulevat Saija Sirviön ja Sami Salon pelipaidat.  •  Lue lisää
 
Kuva: Sallmén Eljas 
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen moittii kovin sanoin valtiovarainministeriötä hidastelusta tuontiautojen verotusta koskevan lainsäädännön uudistamisessa.  •  Lue lisää
 
Kotimaa 12:38 
 0
Kuva: Ratilainen Mauri/com.pic. 
Takana ovat ajat, kun silmälaseja hävettiin. Nyt nuoret hankkivat toinen toistaan suurempia ja muodokkaampia laseja. "Suuri osa feikkilaseja hankkivista on nuoria tyttöjä, jotka hakevat laseilla trendikkyyttä ja vähän erilaista ulkonäköä", kertoo Nissenin myymäläpäällikkö Leena Mattila.  •  Lue lisää
 
Varusmiehelle pitäisi tarjota välineet parranajoon, jos leuan kerran pitää olla siisti. Tämä mieltä on apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.  •  Lue lisää
 
Suomen säveltäjät ry on valinnut säveltäjä Tapio Tuomelan uudeksi puheenjohtajakseen. Tuomela seuraa tehtävässä professori Mikko Heiniötä, joka työskenteli yhdistyksen puheenjohtajana kahdeksantoista vuotta.  •  Lue lisää
 
Riihimäen Teatteri ja Nuorisoteatteri tiivistävät yhteistyötään tuottamalla yhtäaikaisesti ohjelmistoon Reko Lundánin (1969-2006) näytelmät. Pääroolia esittää molemmissa teattereissa Antti Kerosuo.  •  Lue lisää
 
Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei uskonut hammaslääkäriä, joka väitti ottaneensa oikeuksien menettämisen jälkeen vastaan vain satunnaisesti vanhoja potilaitaan, tuttaviaan ja akuuttitapauksia. Yli 60-vuotias mies sai maanantaina 20 päivän ehdollisen vankeustuomion luvattomasta ammatin harjoittamisesta.  •  Lue lisää
 
Venäjän mafian vastaisessa operaatiossa on pidätetty ainakin 69 ihmistä useissa Euroopan maissa. Asiasta kertoo Espanjan poliisi.  •  Lue lisää
 
Leskivanhemmat kokevat lapsensa edunvalvontabyrokratian raskaana. Leskivanhemmilla on tilivelvollisuus lastensa varojen käytöstä, ja heidän pitää anoa erilaisia lupia esimerkiksi omistusasuntoa vaihdettaessa.  •  Lue lisää
 
Helsingin pörssissä viikko alkoi niukasti pakkasen puolella.  •  Lue lisää
 
Asiakastaan rusikoineet poliisit on tuomittu sakkoihin Helsingin käräjäoikeudessa. Tuomio tuli pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Laittomuuden puolelle menneestä toiminnasta kertoo Iltalehti.  •  Lue lisää
 
Metsänomistajia Suomessa riittää, mutta yhteismetsät ovat vielä harvinainen juttu. Koko maasta löytyy hieman yli 160 yhteismetsää, joiden omistuksessa oli helmikuun alussa metsää 534 000 hehtaaria.  •  Lue lisää
 
Fidzhillä tuhansia ihmisiä on evakuoitu voimakkaan hirmumyrskyn jaloista.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva 
Saksalaisen The Baseballs -yhtyeen seuraava single on Nylon Beatin yli kymmenen vuoden takainen hitti Viimeinen eli Last In Line.  •  Lue lisää
 
Ulkomyyntitapahtumissa on selvästi kohonnut riski saada ruokamyrkytys. Näin todetaan Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen selvityksessä.  •  Lue lisää
 
Auto-Kaleva: autouutiset plus 10:56 
 0
Kuva:  
Renault Clio täyttää tänä vuonna 20 vuotta.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat

TV-elokuvat tänään 
Zebra Lounge (Jännitys) 
Kalaunelmia (Draama) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
15.3.2010
 
Nakuilija iski Cruftsin koiranäyttelyssä
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
lukija, vielä | Ikä: 33 min 
Jussi | Ikä: 44 min 
Häiskä | Ikä: 55 min 
rikollinen duunari | Ikä: 1 t 
kasarmi,puh. komppania | Ikä: 2 t 
KUUMAT
ei tähän päivään asti rasisti mut! | Viestejä: 38 
JiiÄL | Viestejä: 40 
Julius Naakka | Viestejä: 20 
Vanha/nuuka | Viestejä: 17 
M.P. | Viestejä: 21 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy