Ulkomaat 8.2.2010 

Jacksonin lääkärille syyte kuolemantuottamuksesta

Jacksonin lääkärille syyte kuolemantuottamuksesta
Jacksonin lääkärille syyte kuolemantuottamuksesta EPA
EPA
Jacksonin lääkärille syyte kuolemantuottamuksesta

Poptähti Michael Jacksonin henkilääkäri on asetettu syytteeseen kuolemantuottamuksesta. Conrad Murrayta odottaa enimmillään neljän vuoden vankeusrangaistus, jos hänet todetaan syylliseksi.

Jackson kuoli viime kesäkuussa lääkkeiden yliannostukseen. Kuolinsyytutkimuksen mukaan hänen elimistöstään löydettiin runsaasti voimakasta unilääkettä propofolia sekä lisäksi muita lääkkeitä. Kuolemaa on tutkittu kuukausien ajan henkirikoksena.

Murrayn odotetaan kiistävän oikeudessa syyllisyytensä.

Murray on kuulusteluissa myöntänyt antaneensa Jacksonille unilääkettä. Hän on kuitenkin kiistänyt tehneensä mitään väärää ja sanonut, että Jackson oli saanut propofolia jo aiemmin muilta lääkäreiltä.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
8.2.2010 
 
Alan opiskelija
Niistä lääkemääristä päätellen mitä Jackson on käyttänyt, voisi kuvitella että nukutuslääke on ollut viimeinen naula arkun kanteen. Ei elimistö loputtomiin kestä.
8.2.2010 
 
Lautamies
Ja kyllä on aihettakin syyttää Jacksonin henkilääkäriä, on se toiminut niin moraalittomasti ja tuottamuksellisesti !
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy