13:18  Sunnuntai 1 Elokuuta 2010 
13222
1.8.2010 
Kivi putosi veteen- kuvaaja oli paikalla  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Oulu 15.3. 

Hyvä koulu -adressi valtuustolle

Hyvä koulu -toimintaryhmän nettiadressiin oli pistänyt sunnuntai-iltaan mennessä nimensä noin 1 300 henkilöä.

Adressi luovutetaan Oulun kaupunginvaltuustolle tänään maanantaina ennen kokousta, jossa valtuusto päättää Mäntylän ja Värtön lähikoulujen lakkauttamisista.

Adressin ottavat vastaan valtuuston puheenjohtaja Riikka Moilanen (kesk.) ja valtuustoryhmien puheenjohtajisto.

Hyvä koulu -toimintaryhmä järjestää maanantaina kello 16 alkaen myös mielenosoituksen lähikoulujen puolesta Oulun kaupunginkirjaston edustalla, kun valtuusto pitää kokouksensa kello 17 alkaen kirjaston Pakkalan salissa.

Toimintaryhmä on pettynyt kaupungin kouluverkkoselvitykseen, jonka sisältöä ryhmä pitää puutteellisena.

Ryhmän mielestä koulujen lakkauttamisiin ja yhdistämisiin pitäisi ottaa aikalisä.

"Professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan opetusryhmien koot korreloivat suoraan erityisopetuksen määrään. Jos Oulun kaupungin opetustoimi haluaa vähentää erityisopetuksen kuluja, tulee ryhmäkokoja pienentää. Professori Eira Korpisen mukaan suuria kouluyksiköitä ei voi puolustaa edes kustannustehokkuuden nimissä", toimintaryhmän nettiadressissa todetaan.

Pienillä kouluilla etuja

Ryhmän mukaan on näyttöä, että pienissä kouluissa ainoastaan pienissä luokissa, saavutetaan parempia tuloksia. Pienten koulujen ilmapiiri on parempi. "Oppilaiden asenteet kouluun ovat paremmat pienessä koulussa ja oppilailla ilmenee vähemmän negatiivista käyttäytymistä kuin suurissa kouluissa.

Pienissä kouluissa syntyy yhteenkuuluvuuden tunne, kehittyy vastuuntunto sekä parempi itsetunto ja itseluottamus kuin suurissa kouluissa.

Pieni koulu on parempi ympäristö myös ihmissuhteiden kehittymiselle", adressissa korostetaan.

"Pienissä kouluissa opettaja-oppilassuhteille on luonteenomaista välittäminen ja toisten huomioon ottaminen. Opettajien asenteet työhön sekä johtajuus on parempaa pienissä kuin suurissa kouluyksiköissä. Myös vanhemmat osallistuvat enemmän koulun toimintaan pienissä kouluyksiköissä", Hyvä koulu -toimintaryhmä perustelee.

Kauaskantoinen ratkaisu

Toimintaryhmä korostaa, että koulutuksen vaikutukset ulottuvat kauas ja laajalle.

"Mielestämme lasten ja nuorten opetuksen laatuun sijoittaminen on tuottava investointi. Sen sijaan saneeraaminen, elinkelpoisten koulujen lopettaminen, opettajanvirkojen vähentäminen ja turvallisten kouluyhteisöjen hajottaminen nostavat oppilashuollon, lastensuojelun ja sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia."

Hyvä koulu -toimintaryhmä korostaa, että kestävän kehityksen ja lasten terveyden edistämisen näkökulmasta on tärkeää, että lapsi voi kulkea koulumatkat kävellen tai pyöräillen. Toimintaryhmä koostuu Oulun seudun kasvatustieteen, opetuksen ja terveydenhuollon ammattilaisista.

Mäntylän ja Värtön koulujen lakkauttamisesta lasten vanhemmat valittivat jo Oulun hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeus jätti valitukset tutkimatta, koska se katsoi valtuuston maininnan koulujen lakkauttamisesta olevan vasta asian valmistelua. Valituskelpoisen lakkautuspäätöksen aika on vasta tänään maanantaina.

Oulun kaupunginvaltuusto päättää tänään maanantaina Mäntylän koulujen kohtalosta.


Kaleva Kari Sankala 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Nimimerkki
15.3. 
Ymmärtääköhän keskusta vetoinen kaupunginhallitus tätä? On asiantuntijoiden lausunnot ja kaikki...Kummallista ja todella kummallista jos ei läpi mene.
 
Nimimerkki
15.3. 
Oulun Johto Huomio LAPSEEN JA LAPSIIN!

TULEVAISUUS ON NÄISSÄ LAPSISSA JOIHIN TOIMENNE VAIKUTTAA!

ÄLKÄÄ LAKKAUTTAKO HYVIÄ, TOIMIVIA, TÄYSIÄ, INNOSTAVIA, MOTIVOITUNEITA KOULUJA!
 
Nimimerkki
15.3. 
Ota politikko vastuu ja äänestä koulujen ja lasten säilymisen puolesta!
Tee tulevaisuutta, ÄLÄ TAPA KOULUJA!
 
Nimimerkki
15.3. 
Nyt on ainakin kansa sanonut ja kertonut toiveensa!
Ei voi politikot sanoa meitä passiivisiksi!
Nyt vain huomioon kuntalaisten mielipiteet!
Jos tämä ei vaikuta, niin lähi demokratia on kuollut Oulussa!
 
Nimimerkki
15.3. 
Valtuutetut, olkaa nyt järkeviä ja säästäkää nämä koulut! Kaikki lähikoulujen säilyttämistä kannattavat ihmiset, olette erittäin lämpimästi tervetulleita kaupunginkirjaston edustalla klo 16 alkavaan mielenosoitukseen. Tulkaa osoittamaan tukenne lasten hyvinvoinnille!
 
Rock it!
15.3. 
Toivottavasti ne koulut lakkautetaan, tätä farssiahan ei jaksa lukea päivä toisensa jälkeen. Säästöjä tarvitaan, ei siinä pullikoinnit auta.
 
Nimimerkki
15.3. 
Otpa jaksanut lukee, kun oot kommentoinutkin Rocken Roll hlö! Kiitos kommentista! Koita jaksaa!
 
Save school and money
15.3. 
Säästöjä tarvitaan, siis ei lakkauteta näitä kouluja. Näiden koulujen lakkauttamisen kustantamiseen pitää lakkauttaa muutama rakennus ja virka tällä vuosikymmennellä. Valtuutetuilla ja virkamiehillä ei ole kustannusvastuuta eivätkä ne maksa virheellisten päätösten kustannuksia vaan oululaiset. Toivottavasti koulut päätetään säilyttää, niin saadaan tämä farssi päätökseen.
 
Syvästi huolestunut
15.3. 
Parhaimmat säästöt tulevat ,kun kouluja ei lakkauteta.Saadaan innokkaita,
luovia ,uusia ratkaisuja keksiviä OULULAISIA viemään OULUA maailman
kartalle uusin ideoin. Eikä masentuneita työttömiä, lääkkeenä viina ja huumeet.
 
Äiti
15.3. 
Kiitos hyvä koulu -toimintaryhmälle. Teette todella tärkeää työtä.
 
adressin allekirjoittanut
15.3. 
Kaksinaamaista lässytystä päättäjiltä puhua siitä, kuinka tärkeää on keskittyä lasten ja nuorten hyvinvointiin koulusurmien ym. nuorten pahoinvointiin viittaavien tapausten yhteydessä, kun päätökset ovat sitten tämmöisiä. Niin kauan kun se nalli ei napsahda omaan nuppiin on hyvä hyssytellä istuntosaleissa ja lyödä nuijalla pöytään välittämättä seurauksista jotka eivät välttämättä herrojen oman elinkaaren aikana ehdi näkyä.
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Kaksipaikkainen pieni potkurilentokone joutui laskeutumaan pellolle Sysmässä aamupäivällä. Koneessa olleet kaksi ihmistä säästyivät vammoilta.  •  Lue lisää
 
Iran ei vapauta vangitsemiaan kolmea amerikkalaisretkeilijää presidentti Barack Obaman vaatimuksista huolimatta. Kolmikko otettiin kiinni yli vuosi sitten Irakin rajalla.  •  Lue lisää
 
Enemmistö espanjalaisista ei piittaa härkätaisteluista mutta ei silti haluaisi, että ne kielletään, kertoo sanomalehti El Pais.  •  Lue lisää
 
Venäjän metsäpalojen alle on jäänyt jo liki 100 000 hehtaaria metsää ja maastoa, kertovat maan viranomaiset. Paloja sammuttaa lähes neljännesmiljoona palomiestä ja parituhatta sotilasta.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon NHL-liigassa pelaava San Jose Sharks on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Devin Setoguchin kanssa. NHL:n verkkosivujen tietojen mukaan sopimuksen arvo on 1,8 miljoonaa dollaria.  •  Lue lisää
 
Tuusulanjärven kamarimusiikki teki tänä vuonna yleisöennätyksen. Viikon aikana historiallisissa taiteilijakodeissa ja konserteissa kävi yli 3 500 kuulijaa. Viime vuonna yleisöä oli 2800. Edellinen ennätys on viiden vuoden takaa, jolloin kävijöitä oli 3400.  •  Lue lisää
 
Uimarin epäillään hukkuneen Oulujärveen lauantaina Kajaanissa. Mies oli lähtenyt uimaan Ärjänsaaren uimarannalta, ja pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle iltapäivällä ennen yhtä. Uimaria etsittiin lauantaina tuloksetta.  •  Lue lisää
 
Kuva: MITYA ALESHKOVSKIY 
Venäjän metsäpalojen alle on jäänyt jo liki 100 000 hehtaaria metsää ja maastoa, kertoivat maan viranomaiset sunnuntaina. Paloja sammuttaa lähes neljännesmiljoona palomiestä ja parituhatta sotilasta.  •  Lue lisää
 
Hollantilaisjoukot jättävät tänään Afganistanin. Maassa on ollut vuodesta 2006 vajaat 2 000 sotilasta, jotka ovat palvelleet pääosin keskisessä Uruzganin maakunnassa.  •  Lue lisää
 
Lyhyet maakuntalennot vähenevät lähivuosina, kun maan sisäinen liikenne siirtyy yhä enemmän raiteille, kirjoittaa Kauppalehti.  •  Lue lisää
 
Kuva: Jukka Leinonen 
Nightwish-metalliyhtyeen laulaja Anette Olzon on synnyttänyt pojan. 39-vuotias kultakurkku sai toisen lapsensa eilen keisarileikkauksella. Laulaja kertoi asiasta Nightwish-yhtyeen kotisivuille toimittamassaan viestissä.  •  Lue lisää
 
Britannian poliisi epäilee kahta miestä pommipakettien lähettämisestä Britannian tiedustelupalvelun MI6:n päämajaan.  •  Lue lisää
 
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka 
Oulun poliisille kuluvuva viikonloppu on ollut vilkas. Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli poliisille edellisyön tapaan työntäyteinen, mutta tehtävämäärältään tavanomainen kesäviikonloppu. Vaikka ihmisiä oli runsain määrin liikkeellä, suuremmilta rikoksilta vältyttiin.  •  Lue lisää
 
Nuorehko mies loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Salossa Varsinais-Suomessa varhain sunnuntaiaamuna. Hälytys Somerontiellä sattuneesta onnettomuudesta tuli hieman aamukuuden jälkeen.  •  Lue lisää
 
Kuva: Aimo Kajava 
Suomen laaja metsäautotieverkko on rakennettu osin valtion varoilla, mutta ne voidaan sulkea puomeille vaikka ympäri vuoden. Metsäteiden puomit ärsyttävät marjastajia ja sienestäjiä, mutta teiden osakkailla on laillinen oikeus rajoittaa ulkopuolisten kulkua.  •  Lue lisää
 
Kuva: Liisa Lehto-Peippo 
Vuokra-aviomiehen voi palkata hoitamaan pihaa, rakentamaan terassia ja roska-asemaa tai tyhjentämään varastoa. Reijo Borén, joka toimii Kalajokilaaksossa ja Kokkolan seudulla, tulee tarvittaessa myös vaihtamaan lampun tai kasaamaan huonekalun.  •  Lue lisää
 
Kotkan edustalla etsittiin kahta kadonneeksi epäiltyä melojaa yöllä, kertoo Merivartiosto. Melojat eivät kuitenkaan lopulta olleet hädässä, kun helikopteri paikansi heidät kolmen tunnin etsintöjen jälkeen.  •  Lue lisää
 
S-Ryhmän alueosuuskauppojen päättäjistä yli neljännes istuu myös kunnanvaltuustoissa tai hallituksissa, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen. Kuntapäättäjiä on osuuskauppojen johdossa ainakin 452.  •  Lue lisää
 
LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
Korruptio viihtyy piilossa 
Yritystoiminnan asiantuntemus on laajasti mukana kunnallisessa päätöksenteossa. Kunnanvaltuustoissa istuu noin 2 000 yrittäjää. Lähes pari sataa kunnallista luottamushenkilöä toimii osuuskuntien luottamustehtävissä. 
•  Lue lisää
videot
elokuvat
menokalenteri
jari
 
galleria
 
1.8.2010
 
Metsäpaloja yritetään sammuttaa Venäjällä
 
liite
 
extrat
MM-jalkapallo 2010
Valmistuneet
Ylennetyt ja palkitut
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Kalevan rastiviestit
Karhu
Kuvagalleriat
Miljoona koppia
Nuorten työttömyys
Taitaja 2010
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
YO-kirjoitukset
minigallup
lukijakuvat
1.8.2010
 
Kivi putosi veteen- kuvaaja oli paikalla
 
Pesäkamerat
juttutupa
TUOREIMMAT
Miten tähän saisi muutoksen? | Ikä: 2 t 
Nukkuvien puolueesta herännyt | Ikä: 2 t 
mökkiläine | Ikä: 2 t 
Erkki | Ikä: 2 t 
Punaniskasta keikari? | Ikä: 2 t 
KUUMAT
Väsynyt | Viestejä: 18 
Lukija | Viestejä: 107 
Lunki | Viestejä: 14 
Sivari Ripe | Viestejä: 30 
tiedemiehiä on moneen lähtöön | Viestejä: 22 
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy