Haavoittuneet miehet huusivat äitiä

Vaikka taivalkoskelaisen Aarne Kyllösen sotakokemukset jäivät kahteen viimeiseen viikkoon ennen rauhaa, ne jäivät hyvin mieleen. Vieläkin hän muistaa sen, miten haavoittuneet sotilaat huusivat äitiä Kuhmon taisteluissa.

Kyllönen meni 19-vuotiaana kutsuntoihin tammikuussa 1940. Raahessa hän sai kaksi viikkoa tähtäyskoulutusta. Sen jälkeen miehiä vietiin junalla Nurmekseen, josta matka jatkui hiihtäen Kuhmoon. Siellä oli venäläisiä moteissa Saunajärven kupeessa.

"Kun ensi kertaa menimme linjaan päästämään miehiä lepäämään, siellä oli takana iso pino kaatuneita suomalaisia. Ajattelimme, että saa nähdä, milloin me olemme siinä pinossa. Selkäpiitä se karmi."

Maasto oli Kyllösen mukaan kääntynyt venäläisille eduksi niin, että he näkivät toisen komppanian, josta miehiä kaatui paljon. "Alikersantit juoksivat pesäkkeestä toiseen ampumassa vihollisen suuntaan, että se luulisi pesäkkeissä olevan miehiä."

Motteihin jääneille venäläisille oli tulossa tuhannen miehen apujoukko. "Niille annetut aseet olivat niin rasvassa, etteivät ne toimineet kovassa pakkasessa. Minäkään en ehkä tässä nyt olisi, jos ne olisivat toimineet."

Kyllönen oli teltalla lepäämässä, kun joku tuli kertomaan rauhan koittaneen. Venäläisitä sotilaita tuli heti taistelujen loputtua suomalaisten puolelle tekemään kauppaa. Suomalaisten joukot hiihtivät kohta Kuhmoon. "Katsoimme mennessä, kuinka venäläisiä oli kaatuneina kuin ketjussa. Naisiakin näkyi paljon olevan joukossa."

Vaikka sota kesti Kyllösen osalta vain pari viikkoa, oli se pelottava kokemus nuorelle miehelle. Vihalla ei Kyllönen venäläisiä muistele. "Eihän venäläiset sotilaat olleet sotaan syypäitä, vaan Stalin. Piti ampua, sillä muuten vastapuoli olisi ampunut."

Jatkosodassa Kyllönen joutui sotavangiksi ja se reissu kesti puoli vuotta.