Talous 15.4.2010 

Danone siisti terveysväittämiä jugurttimainonnastaan

Ranskalainen elintarvikejätti Danone on muokannut Activia ja Actimel -jugurttiensa terveysväittämiin perustuvaa mainontaa. Yhtiö veti pois Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaiselle jättämänsä hakemukset, joiden kautta se haki terveysväitteilleen virallista vahvistusta ja EU-tutkijoiden tukea.

Danone voi yhä painaa terveysväitteitä jugurtteihin, mutta se on poistanut ne mainonnastaan ainakin joissain Euroopan maissa, kuten Ranskassa ja Britanniassa.

Danone perusteli päätöstä muun muassa sillä, että viranomaisten vaatimiin aineistoihin on liittynyt epäselvyyttä.

Activiaa on markkinoitu muun muassa sen myönteisillä vaikutuksilla ruuansulatusjärjestelmään. Actimelin puolestaan on kerrottu parantavan kehon puolustuskykyä.

Viranomaisten arviota tuotteista oli odotettu lähiviikkoina. Markkinoilla huolta oli aiheuttanut terveysväitteiden mahdollinen hylkääminen, mikä voisi heikentää yhtiön imagoa ja osakekurssia.

Danone ilmoitti asiasta tuloksensa julkistamisen yhteydessä.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
15.4.2010 
 
Nimimerkki
eiköhän nuo kaikki elintarvikkeiden keinovaikutteet ole todellakin höpötystä
15.4.2010 
 
nou höpöjugurtti
Aivan järkyttävää, miten näitä jugurtteja mainostetaan suurella rahalla telkkarissa. Ihmisille annetaan aivan väärä kuva valtavalla mainonnalla, joka valuu suoraan tuotteiden hintaan. Kaikki mainosmallit ovat tietysti nuoria ja hyvinvoivia naisia, koska he ovat kohderyhmä. Miehet eivät mene yleensä halpaan. Ja kuitenkin puolet jugurteista on pelkkää sokeria. Tällaisilla "pikku nälkään" suunniteilluilla mainoksilla petataan vain mielikuvia eikä niillä ole mitään tekemistä oikean ravitsemustieteen kanssa. Pelkkää bisnestä kun on keksitty markkinarako. Kehoitan boikotoimaan näitä ylihintaisia tuotteita.
15.4.2010 
 
Justjust
Ainoa jota Danonelta voisi suositella olisi luonnonjogurtti, muut tursuavat kaikenlaista lisäylläriä, ja tietenkin sokeria.
15.4.2010 
 
ajatteleva
elikkä on jo briteissä jäänyt huijauksesta kiinni... miksi muuten ei saisi mainostaa terveystuotteena....
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy