Mainos
Urheilu - etusivu

Viljanen pääsi maaliin Saharan halkijuoksussa

Seikkailujuoksija Jukka Viljanen pääsi sunnuntaina maaliin Saharan halkijuoksussaan. Viljanen on ensimmäinen ihminen, joka on juossut yksin halki Saharan autiomaan.

Urheilu  5.2. | Päivitetty 5.2. | STT Muuta tekstin kokoa -+

Seikkailujuoksija Jukka Viljanen pääsi sunnuntaina maaliin Saharan halkijuoksussaan. Viljanen on ensimmäinen ihminen, joka on juossut yksin halki Saharan autiomaan.

Viljanen saapui Saharan etelälaitaan Mauritaniassa tänään alkuillasta. Hän aloitti urakkansa loppiaisena eli 6. tammikuuta Marokosta.

Espoolainen juoksi päivittäin vähintään 50 kilometriä. Viimeisenä juoksupäivänään hän pisteli peräti 91 kilometriä. Yhteensä taivalta kertyi noin tuhat mailia eli yli 1? 600 kilometriä.

—? Kohokohtia olivat lukuisat hiekkamyrskyt, alituiseen vaihtunut sää ja mykistävän kauniit dyynit, Viljanen kertoi tiedotteessa.

Viljasella oli tukemaan kolmehenkinen suomalainen huoltoryhmä. Marokossa ja Mauritaniassa apuna oli lisäksi paikallinen aavikkosafariyritys kalustoineen ja miehistöineen.

Viljanen on aiemmin juossut muun muassa Kalaharin aavikon halki ja 100 kilometrin ultrajuoksun Etelämantereella sekä osallistunut 200 kilometrin aavikkosuunnistukseen Libyassa.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Urheilu

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Urheilu Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös