Mainos
Urheilu - etusivu

Valmentaja: Liun vetäytyminen vain varotoimenpide

Urheilu  15.7.2012 | STT-Reuters Muuta tekstin kokoa -+

Kiinalaisaituri Liu Xiangin vetäytymisessä Lontoon Timanttiliigan kilpailusta perjantaina oli kyse vain varotoimenpiteestä. Liun valmentajan mukaan juoksijan selkävaivat eivät uhkaa millään lailla hänen valmistautumistaan olympialaisiin.

Liu juoksi perjantaina Lontoon kisan alkuerissä, mutta jätti finaalin väliin.

"Se oli vain pieni ongelma. Liu Xiang tunsi selässään pientä kipua alkuerän jälkeen. Päätimme vetäytyä finaalista varotoimenpiteenä", Liun valmentaja Sun Haiping sanoi Xinhua-uutistoimistolle.

"Liu Xiang olisi voinut juosta kisan jos olisimme halunneet. Ajattelimme kuitenkin, että tässä kisassa se on tarpeetonta. Olympialaisissa hän taistelee varmasti loppuun asti."

Liun vaivat herättivät muistoja vuodesta 2008. Tuolloin Liuhun kohdistuivat Pekingin olympialaisissa kotiyleisön valtavat odotukset, mutta loukkaantuminen esti häntä puolustamasta vuoden 2004 olympiakultaansa.

Tällä kaudella Liu on juossut 110 metrin aidat aikaan 12,97.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Urheilu

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Urheilu Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös