Mainos

Välähdys ravasi PM-voiton toistamiseen Suomeen - "Hevonen alkoi käydä kuumana"

Urheilu 17.9.2017 19:38 | Päivitetty 17.9.2017 19:58
STT

Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruuskisa päättyi toisen kerran peräkkäin suomalaisvoittoon, kun Ville Korjuksen valmentama ja osaomistama Välähdys ravasi 30 000 euron ykköspalkinnon Turussa. Vuosi sitten paras oli Suivikas.

Sunnuntai-iltapäivän aiemmissa starteissa ongelmia aiheuttanut lähtöauto vaihdettiin toiseen ennen päälähtöä, ja hevoset joutuivat odottelemaan radalla pitkään ennen mestaruuslähdön alkamista.

Viivästys ei ollut kisan ennakkosuosikin Välähdyksen mieleen.

- Hevonen alkoi käydä kuumana, ja olin huolestunut. Se kesti liian pitkään, ohjastaja Harri Kotilainen huomautti.

- Välähdys oli sitten kovasti menollaan, ja pelkäsin, menevätkö askeleet alussa sekaisin. Siinä oli kriittisiä hetkiä. Ensimmäisellä kierroksella hevosessa oli painetta liikaakin.

Toinen kova suomalaisnimi Costello painosti Välähdyksen rinnalla tosissaan toisella kierroksella. Välähdys kesti ja piti paikkansa keulassa ennen kovan juoksun tehnyttä norjalaisvierasta Tekno Jerkeniä. Se ehti laukata kärkitaistosta, mutta pelasti kakkossijan.

Kotilainen ohjasti Välähdystä ensimmäisen kerran syyskuun alussa Vermossa. Näitä kahta kilpailua lukuun ottamatta Ville Korjus on ajanut itse 8-vuotiaan oriin muut lähes 50 starttia.

- Oikein jännää se on ollut seurata radan reunalta. Tämä voitto oli tunnearvoltaan samanlainen kuin Nordic Kingin voitto juhannuksena, Korjus tunnelmoi.

Hän kertoi oriin piristyneen viime viikkoina astutuksista ja tuntuneen paremmalta kuin runsas kuukausi sitten kuninkuuskilpailussa, jossa Välähdys sijoittui kolmanneksi.

Iltapäivän toinen suurkilpailu oli 5-vuotiaille lämminverisille. Kymppitonnin ykköspalkinnon vei johtopaikalta Kaisa Toivosen valmentama I'm Just A Sund. Ennakkoon lähdön kovin nimi Workout Wonder ei ollut parhaimmillaan, mutta kamppaili toiseksi.

Kaksipäiväisissä PM-raveissa ratkaistiin Pohjoismaiden mestaruudet myös montéssa eli raviratsastuksessa. Sunnuntaina kylmäveristen kisan paras oli pitkän loukkaantumisen jälkeen vahvan paluun radoille tehnyt Baletin Salama ratsaillaan Jenni Koskela.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän armeijan vahvuus

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vladimir Putin on aivan liian demonisoitu henkilö länsi-mediassa?

Kova tarve näyttää olevan oululaisella stallarikaartilla nostaa jatkuvasti Venäjän asioita keskusteluun tällä palstalla.... Lue lisää...
MM

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.9.

Naapurit

26.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image