Uusien do­ping­näy­te­pul­lo­jen epäillään voivan aueta

Urheilu 29.1.2018 9:52
STT

Maailman antidopingtoimisto Wada kertoo aloittaneensa tutkimukset viime vuonna käyttöön otettujen dopingtestinäytepullojen pitävyydestä. Kölnin antidopinglaboratorio on varoittanut Wadaa, että näytepullot voidaan jäädyttämisen jälkeen avata käsin.

Dopingtestinäytepullojen avaaminen näytteenoton jälkeen on yksi niistä keinoista, joita Venäjä käytti valtiojohtoisessa dopingohjelmassaan. Esimerkiksi Sotshin olympialaisissa 2014 venäläisurheilijoiden näytepulloja avattiin erikoistyökaluilla ja niihin vaihdettiin puhdas näyte.

Sveitsiläisen Berlingerin valmistamat uudet näytepullot otettiin käyttöön viime syyskuussa ja niiden piti olla aiempia vaikeammin avattavissa. Wadan mukaan näytepullojen valmistaja on tutkinut asiaa mutta ei ole pystynyt löytämään Kölnin laboratorion kuvaamaa vikaa.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari, Pelkosenniemi ja Savukoski. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä ja Sodankylä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

123 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Jotkut hulluimmat syyttävät Mannerheimiä vankileirien olosuhteista. Hänhän lähti Suomesta 1.6.1918, ja palasi loppuvuonn... Lue lisää...
Ulkomailla

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image