Rovaniemen Palloseuran vierassaldo jalkapalloliigassa on murheellinen, vain yksi piste. Se ei parantunut Turussakaan, kun TPS otti täyden pistepotin 2-1-voitolla. Samalla TPS kuittasi kevätkauden tappionsa Rovaniemellä. TPS varjostaa sarjassa kärkikolmikkoa neljäntenä.
TPS:n osumista vastasivat kauden ensimmäisellä maalillaan Mikko Hyyrynen ja Roope Riski, jolla olisi ollut paikkoja useampaankin osumaan. Rovaniemen 2-1 kavennuksen pukkasi kulmurista Mika Lahtinen.
- Meidän olisi pitänyt pystyä tappamaan peli tekemällä maali niistä paikoista, joita meillä oli 2-0-tilanteen jälkeen. Meidän puolustuspelimme sitkeys näkyi kuitenkin taas, kun pystyimme torjumaan RoPS:n kovan kirin kavennusmaalin jälkeen, tuumaili TPS:n valmentaja Marko Rajamäki.
Rovaniemi aloitti ottelun hyvin ja Aleksandr Kokolla oli muutama hyvä paikka, mutta TPS:n maalivahti Jukka Lehtovaara pystyi varjelemaan maalinsa.
- Emme ole pystyneet ratkaisemaan, mistä vaikeutemme vieraskentällä johtuvat. Pallon saaminen maaliin tuntuu olevan huomattavasti vaikeampaa kuin kotona, mietti Rovaniemen käskijä Kari Virtanen.