Suomen jääkiekkomaajoukkueen tärkeimpiin puolustajiin kuuluvan Topi Jaakolan sairastuminen KHL-seura Amur Habarovskin Suomen leirillä on osoittautunut luultua vakavammaksi.
Jaakolan ikävästä tilanteesta kertoi suomalaispelaajan edustaman venäläisjoukkueen valmentaja Hannu Jortikka.
”Jaakolan nivelissä on jokin ihmeellinen tulehdus, jonka vuoksi hän ei ole pystynyt kävelemään kuin hädin tuskin. Se ei ole reuma, mutta jokin reuman tyyppinen juttu kuitenkin. Se reagoi samalla tavalla kuin reuma. Sen piti lähteä pois antibiooteilla, muttei se lähtenytkään. Nyt hän on Turun yliopistollisen keskussairaalan reumaosastolla Paimiossa. Hän meni sinne tänään”, Hannu Jortikka kertoi Espoossa Amurin harjoitusten lomassa.
Jortikka sanoi, ettei hänellä ole Jaakolan toipumisesta mitään tietoa.
”Eivät hänen toipumisestaan osaa sanoa mitään lääkäritkään. Tilanne on nyt se, että hän pystyy jotenkuten kävelemään.”
Amur palaa Venäjälle ilman Jaakolaa.
”Lähdemme Pietarista lauantaina paluumatkalle. Hän jää tänne parempien lääkärien hoidettavaksi. Ei kyllä tilanne näytä hyvältä, kun sarja alkaa kolmen viikon päästä”, Jortikka pahoitteli.
Jaakola pelasi keväällä jo neljännet peräkkäiset MM-kisat Leijonissa. Amurin miehistöön hän liittyi täksi kaudeksi pelattuaan aiemmin Ruotsissa.

Kommentit
MS-tauti löytää monelta vasta usean vuoden tutkimusten jälkeen, miksihän näin on? Yhdelläkin luultiin ensin olevan kasvain ja hoidettiin siten väärin.
bebantteenia...
Vanha keino noihin niveltauteihin on nokkostee. Ei muuta kuin kerään nokkosia ja keittään teetä. Pikaista paranemista!!
No niin nyt kaikki kotilääkärit tänne antamaan vinkkejä. PArane topi!!
Varmaan reaktiivinen antriitti.itse sairastanu tautia jo yli kuukauden.
...josta sitten myöhemmin seuraa spondylarthritis ancylopoetica...
Jää siis Suomeen parenpien lääkäreiden hoidettavaksi? Eikö olisi normaalia olla hoidettavana siellä mistä palkkakin tulee ja
minne veronsa maksaa kuin käydä poimimassa rusinat pullasta. Kotimaa onkin sitten yhtäkkiä se paratiisi kun tosipaikka tulee
Onhan siellä Venäjällä varmasti huippulääkärit, ja kaikki muukin kunnossa, jos kerran urheilijoiillekin voidaan maksaa huippupalkkaa.Onhan?
Eiköhän se Jaakola ole Suomeen veroja maksanut Suomessa pelatessaan sinunkin edestä ja edustanut Suomea maajoukkueessa, joten eiköhän ole avunsa kustantanut.
Hyvä mielipide, kyllä Suomi sitten kelpaa kun tarvitaan apua terveydenhoidossa, muuten ollaan maksamassa verot muualle tai olla maksamatta minnekkään, en tarkoita Topia erikseen vaan näin se menee! Topista jäi Kärppäajoilta paljon hyviä muistoja, toivon pikaista paranemista peli kuntoon! Venäjällä on varmasti huippulääkärit, mutta eiköhän nämä maksa urheiluvakuutus ja kotimaassa turvallisempaa kun asiat saa hoidettua omalla äidinkielellään.
Eikö lukijoissa ole ketään kaukoparantajaa, joka parantaisi Topin!!!
Täältä se lähtee ... nnnoin. Eiköhän olo parane viimeistään muutaman viikon, max parin kuukauden sisällä.
Tsemppiä Topi!
Eihän vaan ois punkin pureman seurauksia?
toipumisia!
OHO! Toivottavasti Topi paranee.
parenemisia Topi
Jospa kyseessä on kihti?