Tapparan Järviset tehoilivat KalPan nurin

Urheilu 13.2.2018 21:27
STT

Tappara jatkoi voittokulkuaan jääkiekkoliigassa tiistaina. Tamperelaismiehistö otti kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun KalPa kaatui Kuopiossa 2-1 voittomaalikilpailun jälkeen. Voittomaalikilpailussa onnistui ainoana Tapparan Matti Järvinen.

KalPa haastoi vahvasti Tapparan, mutta neljänteen peräkkäiseen voittoon eivät kuopiolaisjoukkueen eväät aivan riittäneet.

- Pelissämme oli paljon hyvää. Tulos vaan jäi hieman piippuun, KalPan päävalmentaja Sami Kapanen sanoi.

KalPa meni ansaittuun 1-0-johtoon avauserässä Mathew Maionen komealla siniviivavedolla. Maali oli kanadalaispuolustajalle kauden kahdeksas.

- Puolustimme vähän huonosti maalissa. KalPa sai maalista hengen päälle, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi sanoi.

Tappara tuli väkevästi toiseen erään ja sai hieman onnekkaan 1-1-tasoituksen ensimmäisellä minuutilla. Jan-Mikael Järvisen laukaus lipui kaukana tontiltaan olleen KalPan maalivahdin Denis Godlan suojusten välistä maaliin.

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Lahtari haikailee 100 vuotta vanhoja ihania lahtiaikoja, silloin sai lain nojalla hävittää väärinajattelijoita. Lue lisää...
Piti olla sovinto!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image