Mainos

Tanska upotti Irlannin MM-haaveet selkein luvuin

Urheilu 15.11.2017 0:03 | Päivitetty 15.11.2017 0:08
STT

Tanska on edennyt ensi kesän jalkapallon MM-lopputurnaukseen. Myöhään tiistaina pelattu jatkokarsintaottelu Irlantia vastaan päättyi luvuin 5-1. Jatkokarsintaparin ensimmäinen osaottelu päättyi maalittomana.

Irlanti vastasi tiistaina pelatun ottelun avausmaalista ensimmäisen puoliajan kuudennella minuutilla. Tanska kuitenkin upotti pallon verkkoon kahdesti vielä ennen ottelun ensimmäisen puolikkaan päättymistä.

Tanskan loput kolme maalia syntyivät toisella puoliajalla. Nicklas Bendtner upotti Tanskan viidennen maalin ottelun lopussa rangaistuspotkusta. Maalit iskivät myös Tanskan Andreas Christensen ja hattutempun tehnyt Christian Eriksen.

Ensi vuoden MM-kisoissa on nyt mukana kolme Pohjoismaata. Tanskan lisäksi lopputurnaukseen ovat Pohjoismaista edenneet Islanti ja Ruotsi.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumisateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.11.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image