Vakavasta polvivammasta toipuvan Tanja Poutiaisen kuntoutuminen on edennyt alppihiihtäjän omiin odotuksiin nähden paremmin kuin hyvin.
– Tosi hyvin on mennyt, eikä ole tullut mitään takapakkeja. Nyt pitää vain pitää järki kädessä myös seuraavat kolme kuukautta, ettei satu mitään tässä vaiheessa, Poutiainen sanoi.
Suurpujottelun olympiahopeamitalisti Poutiaisen harjoitteluun kuuluu tällä hetkellä kuntosalia ja tasapaino- ja koordinaatiotreeniä. Poutiaisen mukaan polven koordinaatio ja hermotus pitää saada takaisin ja entistä paremmalle tasolle. Hän kertoo pystyvänsä jo pyöräilemään ja tekemään peruskestävyystreeniä juosten.
Poutiainen on kuntouttanut polveaan jo pariinkin otteeseen kuntoutusklinikalla Kroatiassa. Hän lähtee vielä pariksi viikoksi klinikalle juhannuksen jälkeen. Kotimaassa hän harjoittelee heinä-elokuussa. Pujottelun ja suurpujottelun kaksinkertaisen MM-mitalistin on tarkoitus päästä lumille syyskuussa.
– Pääsen hieman normaalia myöhemmin lumille, joten intoa ja kisanälkää riittää taatusti myös kevätkauden puolelle. Tämä voi olla loppujen lopuksi hyvä valmistautuminen olympialaisiin minulle, Poutiainen arvioi.
Poutiaisen mielestä hänelle parasta valmistautumista olympialaisiin on saada kovia maailmancupkisoja alle.
– Hyviä treenejä ja toisaalta hyviä onnistumisia kisoissa, ne ovat parasta valmistautumista minulle.