Suo­ma­lais­ruu­na Midnight Hour voitti Åby Stora Prisin ja ansaitsi yli 160 000 euroa

Urheilu 12.8.2017 21:51
STT

Ruotsin Åbyssä koettiin lauantaina upeita hetkiä suomalaisessa raviurheilussa. Suomessa syntynyt, pihtiputaalaisen Ilos Oy:n kasvattama ja omistama Midnight Hour voitti Åby Stora Prisin ja kuittasi palkintona 1 600 000 kruunua (yli 166 000 euroa). Se on arvokkaimpia suomalaisvoittoja kautta aikojen.

Nurmosen perheen Maaningalla valmentama ruuna voitti kilpailun ensimmäisen hiitin ja kohtasi kahden hevosen kaksintaistelussa toisen hiitin voittajan Muscle Hustlen. Iikka Nurmosen ajokki hallitsi kaksintaistelua alusta loppuun, ja suomalaisvaljakko kirjoitti nimensä klassisen kansainvälisen suurkilpailun kunniataulukkoon.

MAINOS

Kommentoi

Loistosuoritus Midnight Hourilta sekä etenkin ohjastaja Iikka Nurmoselta. Jos Lahden Jokimaalla olisi open stretch (=sisäradan kirikaista), kuten Jyväskylän Killerjärvellä, olisi valjakko voittanut "pystyyn" myös v. 2017 Suur-Hollola-ajon.

6-vuotias ruuna on astunut tänä vuonna isoisten saappaisiin valmentaja Ossi Nurmosen opein. Lyhyen ryhmän (1600 m) ennätys parani 12,4:stä 10,6:een, joka suorituksena riitti heinäkuussa St.Michel-ajon voittoon. Vuosiansiot hulppeat n. 330 000 euroa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi ja Keminmaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

287 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

"Sairastuivat ja osasivat arvostaa yhteiskunnan apua, kun omat voimat ja rahat eivät enää riittäneet. He ovat nyt vanhoj... Lue lisää...
Vähän ontuu nyt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image