Mainos

Matka pimeyteen ja takaisin

Arkistokuva. Münchenin olympiakehässä – tässä Titus Simbaa vastaan – Reima Virtanen oli vielä kuskin paikalla, mutta kisojen jälkeen viejästä tuli vietävä. Kuningas alkoholi kuljetti Kemin Innon miestä kohuotsikosta toiseen.
Olympiamuistot 27.5.2012 0:00 | Päivitetty 9.7.2012 8:30
Kimmo Siira

Tähän juttuun olisi voinut valita myös toisenlaisen pääkuvan, ilmeisimmän ja useimmin käytetyn. Siinä kuvassa sinipaitainen nyrkkeilijä makaa kanveesissa: kemiläinen Reima Virtanen on joutunut hetkeä aiemmin Vjatseslav Lemeshevin tyrmäämäksi – ja menettänyt Münchenin kisojen (1972) olympiavoiton.

”Kun pääsin takaisin Kemiin, eivät ihmiset muusta puhuneetkaan. Että miten ihmeessä se ryssä pääsi tyrmäämään. Tai että paljonko olin ottanut ruplia tappiosta.”

Tyrmäyskuva ei tekisi oikeutta kolminkertaisen arvokisamitalistin uralle. Kemin Innon mies voitti Münchenissä kolme kovatasoista ottelua ja eteni ensimmäisenä suomalaisnyrkkeilijänä olympiafinaaliin 20 vuoden tauon jälkeen.

Silti Virtasen hopea sai 1970-luvulla poikkeuksellisen synkkiä sävyjä.

Kehässä Virtanen vei otteluita haluamaansa suuntaan, mutta heti olympialaisten jälkeen viejästä tuli vietävä. Kuningas alkoholi kuljetti hopeanyrkkiä vaikeudesta ja kohuotsikosta toiseen.

”Olin kaksi vuotta aivan paniikissa, todella itsetuhoinen. Aina ja joka paikassa piti palata siihen tyrmäykseen. Ei niitä juttuja, perkele, jaksanut kuunnella selvinpäin”, Virtanen sanoo.

”Toiset ovat vahvoja, toiset heikkoja. Minulla oli heikko itsetunto jo nuoresta, olin heikko houkutuksille. Eikä ollut pysäyttäjää, joka olisi laittanut stopin touhuilleni.”

Virtasen elämän yhdeksän seuraavaa vuotta kuluivat pääsääntöisesti savussa, sumussa ja vähintään seitsemän pullon simassa. Työelämä oli rimpuilua.

”30. syyskuuta 1981 laitoin korkin kiinni, menin AA-kerhoon ja raitistuin.”

Se oli Virtasen elämän suurin ja arvokkain voitto.

Kevät 2012. Virtanen istuu Syväkankaalla sijaitsevan yksiönsä keittokomerossa ja luo katseensa ikkunasta ulos. Ulkona sataa räntää.

Virtasessa on hänen kotikaupungilleen ominaista karheutta, mutta myös herkkyyttä ja huumorintajua.

”Täältä olen kotoisin. Syväkangas on Kemin Hollywood”, Virtanen sanoo ja nauraa hersyvästi päälle.

Asunnon neliömäärä (35) kertoo, että Virtanen on jäänyt osattomaksi niistä miljoonista, joita nyrkkeilijän uskottiin hopeallaan tahkonneen.

Silti sanat, pienet eleet ja koko yleisolemus viestittävät yhdestä ja samasta asiasta. 64-vuotias ex-nyrkkeilijä on löytänyt tasapainon ja onnen elämäänsä. Virtanen – jos joku – osaa suhteuttaa polven tekonivelen aiheuttamat kivut ja säryt.

”Olen kiitollinen joka hetkestä. Elämäni olisi voinut päättyä myös toisin.”

Urheilu-urasta muistuttavat vain seinälle naulatut nyrkkeilyhanskat, pari kehystettyä tunnustusta ja pitkässä ketjussa roikkuva olympiamitali, jonka hän aikoo antaa myöhemmin lapsenlapselleen.

”Pennusta asti palkinnot olivat minulle se ja sama. Mutta kehässä olin aina kuin taivaissa. Tuntui mahtavalta, kun ihmiset huusivat ja hurrasivat. Otellessa todella tunsin, että minäkin olen jotain.”

Toisin kuin voisi kuvitella, nuorattu neliö oli Virtaselle maailman ainoa paikka, jossa hän ei tuntenut pelkoa.

”Siellä olin turvassa maailman pahuudelta.”

Kun Virtanen valmistautui Münchenin olympiakylässä elämänsä otteluun, hän antoi päävalmentaja Leo Jokelalle vain yhden ohjeen.

”Sanoin, että tapahtui Lemesheviä vastaan mitä tahansa, et heitä pyyhettä kehään. Ettei jäisi jossiteltavaa. Ja että voisin palata kotiin pää pystyssä.”

Asenne kuvastaa kemiläisen sällin periksiantamattomuutta. Mutta oliko kyse lopulta tyhmänrohkeudesta? Iskukestävyys oli Virtasen heikkous, ja silti hän suorastaan juoksi päin Lemeshevin nyrkkiä. Finaali päättyi jo ensimmäisessä erässä ajassa 2.17. Sitä ennen Lemeshev oli käyttänyt Virtasta lattiassa kolme kertaa.

”Ottelin tosi tyhmästi, mutta en halunnut lähteä juoksemaan vastustajaa karkuun. Harmi, ettei Taisto Tuominen ollut silloin kulmassani. Hän olisi osannut rauhoittaa minut.”

Virtanen löysi tiensä kemiläisen valmentajagurun harjoituksiin jo pikkupoikana.

”Hän oli poppaukko ja pikkujumala. Uskoimme lähes kaiken, mitä Tuominen sanoi.”

Jo edesmennyt Tuominen oli paitsi osaava nyrkkeilyvalmentaja, myös piinkova kommunisti, joka näki punaista heti porvarin bongattuaan.

”Tasen ohje otteluihin kuului, että jos et pärjää porvarille muuten, lyö sitä munille.”

Münchenin kisat muistetaan muun muassa Lasse Virénin kultajuoksuista ja 17 uhria vaatineesta olympiakylän verilöylystä.

Virtanen ei ole unohtanut murhenäytelmää, joka alkoi, kun Musta syyskuu -järjestön terroristit ottivat Israelin joukkueen urheilijoita ja toimihenkilöitä panttivangeiksi.

”Minulla oli siinä vaiheessa jo pronssimitali saletissa. Verilöylyn jälkeen kisojen ilmapiiri muuttui. Konepistoolimiehiä ilmestyi kaikkialle kisakylään, ja meille annettiin ohje, ettei Suomen verryttelyasua saisi pitää päällä. Se kun muistutti Israelin vastaavaa.”

Vaikka tapahtuma järkytti Virtasta, oli hänellä Münchenissä muutakin ajateltavaa. Avio-onni rakoili ja kotimaassa oli vireillä oikeusjuttu, jossa portsarina työskennellyttä nyrkkeilijää syytettiin kuolemantuottamuksesta. Syyte hylättiin myöhemmin.

”Olympialaisissa oli aikaa miettiä asioita, ehkä vähän liikaakin.”

Tappion hetkellä huippu-urheilija jää usein yksin. Kun Virtanen istui olympiafinaalin jälkeisenä iltana huoneessaan, tunsi hän olonsa yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Sitten oveen koputettiin.

Koputtaja ymmärsi Virtasen tuskan.

”Siellä oli juoksija Juha Väätäinen. Hänellä oli mukanaan kossupullo, jonka joimme puoliksi. Sen jälkeen nukutti hyvin.”

Kaiken järjen mukaan Virtasen olisi pitänyt elää elämänsä onnellisimpia hetkiä. Mutta ei.

Syvä masennus oli jo vallannut hauraan, huojuvan mielen.

Kotimatka alkoi heti finaalia seuranneena päivänä. Virtanen sai esimakua tulevasta tivolista jo Helsinki-Vantaan lentokentällä.

”Siellä oli valtavasti ihmisiä. Olympiavoittajat Virén ja (Pekka) Vasala pääsivät kättelemään presidentti Kekkosta. Meidät muut mitalistit ohjattiin kansanedustajien luo. Eihän yksi hopea ollut siinä huumassa mitään.”

Kemissä kaikki muuttui. Virtanen oli Peräpohjolan kuningas, jolle aukenivat kaikki ovet. Aivan kaikki.

”Luulin, että lentokentällä minulle lyödään joku neilikka käteen niin kuin aina ennen. Mutta siitä alkoi loputon juhlien sarja. Ja minä olin huutolaispoika, täysin muiden vietävissä.”

Aivan kuten Matti Nykänen aikanaan. Ei ihme, että Virtasen elämästä on sorvattu Hopeanyrkki-niminen näytelmä, joka vie katsojansa lähelle tunnetilojen äärilaitoja, huippu-urheilun kauneutta ja kauheutta.

Ex-nyrkkeilijä ei sääli itseään, kun hän kelaa aivojensa kovalevyltä muistoja olympialaisten jälkeiseltä ajalta.

Virtanen eli kuin viimeistä päivää. Turuilla ja toreilla riitti ystäviä. Samaan aikaan posti kantoi kotiin kirjeitä, joissa naiset kertoivat ihailevansa komeaa, 183-senttistä pellavapäätä.

”Kisojen jälkeen olisi pitänyt mennä rauhoittumaan 2–3 viikoksi jonnekin helvetin erämaahan. Kun pyöritys lopulta päättyi, jatkoin itse omaa pyöritystäni, koska en osannut heittäytyä touhusta pois.”

Tuolloin Virtasen naama ei näkynyt enää urheilusivuilla vaan viihdelehtien palstoilla. Esimerkiksi Hymy-lehdessä Virtanen pullisteli helsinkiläisellä baaritiskillä ilman paitaa. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

”Karmeaa aikaa. Tein mitä tahansa juttuja, kun vain sain rahaa. Haudoin itsemurhaakin monta kertaa.”

1980-luvun alussa Virtanen käänsi elämänsä suunnan. Vastoin kaikkia ennusmerkkejä.

”On elämäni kohokohtia, että selvisin AA-kerhoon.”

Päätöstä edesauttoi työnantajan eli Kemin kaupungin antama viimeinen varoitus, mutta myös oma oivallus.

”Kun juo viinaa päivittäin, ei se ole enää kovin hauskaa.”

Virtasen ura päättyi käytännössä Münchenin olympialaisiin. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, mitä Virtanen olisi saanut aikaan, jos hän olisi katsonut kaikki korttinsa nyrkkeilijänä. 500 markan arvoinen ammattilaissopimus syntyi vuonna 1973, mutta ilman paitaa Virtanen ei otellut koskaan. Ja hyvä niin.

On parempi, että kemiläiset muistavat Syväkankaan kasvatin amatöörikehien lujaluonteisena arvokisamitalistina kuin alkoholisoituneena ammattinyrkkeilijän irvikuvana.

Tämän jutun pääkuvaksi on valittu otos, jossa Virtanen rusikoi Münchenin olympialaisten avausvastustajaansa, Tansanian Titus Simbaa. Ottelu Simbaa vastaan toi esiin vasenkätisen Virtasen taistelijaluonteen. Kemiläinen tappeli voiton verissäpäin.

”Minulle laskettiin lukua avauserässä, mutta en luovuttanut. Voitonhimoni oli aina hirveä.”

Onko mikään jäänyt harmittamaan?

”Ehkä se, että en otellut 71-kiloisissa. Olin aina alipainoinen sarjaani. Madridin EM-kisojen (1971) vaa’alla painoa oli vain 71,8, vaikka ottelin 75-kiloisissa.”

2000-luvulla Virtanen on valmentanut kemiläistä Kai Brännkärriä. Aktiivinen eläkeläinen pistäytyy yhä salilla katsomassa harjoituksia, seuraa Robert Heleniuksen otteluita televisiosta ja on tuttu vieras myös kotimaan klassikkoturnausten katsomossa.

Haastattelun päätteeksi Virtanen vie toimittajan kotitalonsa kellariin. Siellä – ihmisten katseilta piilossa – on pieni, konstailematon kuntoilunurkkaus: läjä painoja, punnerruspenkki ja nyrkkeilysäkki.

Se tapahtuu pyytämättä. Olympiamitalisti iskee säkkiä pari kertaa. Samalla kasvoille leviää hymy, jossa on jotain harvinaisen vilpitöntä ja aitoa.

”Haluaisin nousta vielä kehään, edes kerran. Kun minulla on hanskat kädessä, en tunne kipuja.”

Hopeanyrkin tie

Reima Virtanen käy läpi Münchenin kisojen ottelunsa yksitellen.

1. ottelu, Titus Simba (Tansania): ”Jouduin odottelemaan ensimmäistä ottelua Münchenissä aika kauan ja veto oli alussa pois. Kävin ensimmäisessä erässä kanveesissa ja mietin, että jäänkö tänne istumaan. Lukua laskettiin kahdeksaan. Sanoin itselleni, etten kehtaa palata Kemiin, jos häviän näin. Lopulta sain koneet käyntiin ja voitin ottelun 3–2.”

2. ottelu, Witold Stachurski (Puola): ”Vastustaja oli 71-kiloisten EM-hopeamitalisti vuodelta 1967. Ja vasuri, mikä sopi minulle. Se oli vähän kuin olisi syömään käsketty. Kehätuomari päätti ottelun kolmannessa erässä, kun puolalaisen silmäkulma aukesi. Ennen ottelua tapasin olympiakylässä isäni Väinön ja valmentajani Antero Ylikokkareen. Lisäksi olin saanut kannustavan sähkeen työtovereilta. Siitä tuli hyvä fiilis matsiin.”

3. ottelu, Prince Amartey (Ghana): ”Helpoin otteluni kisoissa. Amartey oli sotilaiden maailmanmestari. Hän otteli kuin Muhammad Ali ja juoksi minua karkuun koko ottelun. Olin mielestäni selvästi parempi, mutta voitin niukasti äänin 3–2. Yleisökin vihelsi tulokselle.”

4. ottelu, Vjatseslav Lemeshev (Neuvostoliitto): ”Lähdin finaaliin upporikasta tai rutiköyhää -ajatuksella. Huonosti kävi. Ensimmäisen luvunlaskun jälkeen olin viha ja uho päällä, eikä se ole kehässä koskaan fiksua. No, vain yksi kisojen viidestä vastustajasta (DDR:n Hans-Joachim Brauske toisella kierroksella) kesti täyden ajan Lemesheviä vastaan. En hävinnyt huonolle miehelle.”

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Äänestäkää työttömät

166 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

kokoomuksen Vapaavuori:Sunnuntailisät pois työntekijöiltä!!

Hallituksen oikeistohuuma halutaan hyödyntää sataprosenttisesti. Vuosikausien ajan on tehty tupokierroksilla 0-ratkaisuj... Lue lisää...
ahneella on...

Uutiset osastoittain

Menokalenteri

ke
29.3.
Pirjo Sohlo "Matkalla tuntemattomaan"
Kulttuuri
ke
29.3.
Höyhtyän Välke
Yhteisöt
ke
29.3.
Lastenvaatteiden tuuletus - Suomi 100
Kulttuuri
ke
29.3.
Eläinmuseo
Kulttuuri

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image