Valmentaja Ohtosen tunnekuohu: lakki lähti päästä - Jylhä kuuli voitosta ladun varteen

Pyeongchangin olympialaiset 2018 24.2.2018 12:55 | Päivitetty 24.2.2018 14:57
STT

Valmentaja Olli Ohtonen halasi Iivo Niskasta tiukasti Pyeongchangin maalialueella. Valmentajan sanoma suojatilleen oli, että tästä on kasvanut suomalainen suurhiihtäjä.

- Sanoin saman hänelle jo Lahdessa. Ne ovat aika harvassa, joilla on henkilökohtainen maailmanmestaruus ja olympiavoitto, Ohtonen sanoi.

- Kehotin häntä vielä nauttimaan päivästä.

Ohtonen on tyynen rauhallinen mies, joka ei helposti riehaannu hurjiin tuuletuksiin. Hän myönsi kuitenkin kisan jälkeen tunnekuohun olleen aika raju.

- Meinasi karata lapasesta, Ohtonen naurahti ja täsmensi ottaneensa lakin pois päästä.

Hän jännitti 50 kilometrin kisan loppuratkaisua, pystyykö Niskanen pudottamaan Aleksandr Bolshunovin kyydistä, vai kepittääkö 21-vuotias venäläishiihtäjä Niskasen. Runsas kilometriä ennen maalia Niskanen karkasi ja vei olympiavoiton parinkymmenen sekunnin erolla.

Ohtosen mukaan taktiikka suksien vaihdossa onnistui, ja Niskanen hallitsi muutenkin ladun tapahtumia. Alun perin Niskasen oli määrä lähteä vetämään vasta 30 kilometrin tienoilla, mutta Niskanen lähti jo kymmenkunta kilometriä aiemmin. Bolshunov otti Niskasen kiinni noin 12 kilometriä ennen maalia, ja kaksikko ratkaisi keskenään olympiavoiton.

- Tästä tuli hieno kestävyysurheilun näytös. Eiköhän tästä tarinoita piisaa, Ohtonen sanoi.

Yhtymäkohtia viime kauteen

Ohtonen on valmentanut Niskasta vuodesta 2013, ja kaksikko on osunut kultasuoneen. Tässäkin kaudessa oli kuitenkin muutama jakso, jona kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan. Ohtosen mukaan kaikki ei mene koskaan niin kuin telkkä pönttöön.

- Kesällä oli haasteita. Ennen Tour de Ski -kiertuetta Iivo oli kipeänä, eivätkä harjoittelu ja kilpaileminen lähteneet Tourin jälkeen niin hyvin käyntiin kuin olisi toivonut.

- Tässä on yhtymäkohtia Lahden kauteen. Silloin ennen MM-kisoja oli vähän huonomman vireen hetki, ja Keuruun SM-kisat piti jättää välistä, Ohtonen kertasi.

Vuosi sitten Niskanen nousi suvannosta maailmanmestariksi, nyt olympiavoittajaksi.

Olympialaisten aiemmat matkat, yhdistelmäkilpailu, sprintti ja viesti, palvelivat hyvin Niskasen päätavoitetta. Etenkin viestin hyvä osuus nosti Niskasen itseluottamusta.

Pyeongchangissa Ohtonen kertoi nähneensä viimeisellä kisaviikolla suojattinsa tekemisissä harmoniaa ja rauhallisuutta.

- Tuli oli, että tässä aletaan lähestyä kauden parasta tilaa. Se poiki näin upealla tavalla olympiakultaa, Ohtonen puntaroi

Jylhällä tunteikas hetki ladun varressa

Maastohiihdon päävalmentajalle Reijo Jylhälle Niskasen olympiavoitto valkeni ladun varteen. Hetki oli "hyvin tunteikas".

- Itse jäin juottamaan loppuja miehiä maastoon. Sain omien ajatusten kanssa olla hetken, Jylhä kertoo.

- Ja nyt voisi sanoa, että näinhän tässä piti käydäkin. Iivon ja (valmentajansa) Olli Ohtosen työ on ollut niin suunnitelmallista ja määrätietoista kohti tätä päämäärää. Viime vuosi osoitti jo, että Iivo on perinteisellä yksi maailman parhaista, ja nyt kaikki meni nappiin.

Jylhä, 57, tietää myös voiton historiallisuuden: Niskanen on vasta neljäs suomalainen 50 kilometrin olympiavoittaja, ja näin Kalevi Hämäläisen täysosuma Squaw Valleyssa talvella 1960 sai vihdoin jatkajan.

- En ihan ehtinyt siihen (edelliseen viidenkympin voittoon), vaikka saman vuoden syksyllä synnyinkin, Jylhä nauraa.

- Onhan meillä näitä tällaisia virstanpylväitä, ja onneksi niitä silloin tällöin, vaikka aika harvakseltaan, tulee saavutettua. Olisi aika tylsää olla norjalainen, koska kultamitaleiden ja varsinkin pronssisten arvo on ihan erilainen. Meillä osataan jokaista arvostaa, ja se on hieno juttu.

Lumisateen uhka teetti töitä huoltoryhmällä

Iivo Niskasen suksia huoltava Mika Venäläinen pääsee sunnuntaina juhlistamaan paikan päälle, kun olympialainen kultamitali pujotetaan Niskasen kaulaan Pyeongchangin kisojen päättäjäisissä. Mitali on hieno palkinto paitsi urheilijalle, myös kovaa työtä Etelä-Koreassa tehneelle Suomen huoltoryhmälle.

- Uskomattoman hieno päivä, Venäläinen kommentoi puhelimitse STT:lle.

Hän kertoi jännittäneensä Pyeongchangissa vähemmän kuin viime vuonna MM-Lahdessa, jolloin Niskanen voitti 15 kilometrin maailmanmestaruuden. Henkilökohtainen arvovoitto rauhoitti taustavoimia, mutta Venäläinen arveli urheilijalle tulleen liikaa henkistä kuormaa avoimesta kultamitalin tavoittelusta olympialaisten päämatkalla.

- Suomalaiset tulevat mieluiten puskista, mutta Iivo on uskaltanut sanoa kultatavoitteen ääneen. Sitä mietti, että onnistutaanko me suksien kanssa, Venäläinen kertoi.

Lauantaisessa yhteislähtökilpailussa uhannut lumisade teetti huoltoryhmälle lisäkiirettä ja laittoi suunnitelmia uusiksi. Niskasen oli määrä vaihtaa sukset toiseen kertaan runsaat 16 kilometriä ennen maalia, mutta hän vaihtoikin vasta runsaat kahdeksan kilometriä ennen maalia.

- Ennusteiden mukaan lumisateen piti mennä tästä ohi. Ne sukset, jotka Iivolle oli laitettu, eivät olisi kestäneet lumisadetta, Venäläinen kertoi.

Huoltoryhmä valmisteli Niskaselle kelin vaihtumisen varalta toisenlaiset sukset, mutta Niskanen hiihti kisan lopun sillä parilla, jolla oli alun perin suunnitellutkin hiihtävänsä.

Lunta tipahteli hiljalleen vasta kisan päätyttyä, ja sumu peitti stadionin vaippaansa.

Mutta osasiko luottohuoltaja aavistaa, että Niskanen on mestaruusvireessä?

- En ole unissani päässyt juosten enkä hiihtäen mihinkään. Kai se on tarkoittanut, että urheilija on kunnossa, Venäläinen naurahti.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Kolari, Sodankylä, Pelkosenniemi, Enontekiö ja Inari.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

MV lehden kommentointi

159 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Ei missään nimessä kieroilijaa jatkoon. Lue lisää...
Ei todellakaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

19.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image