Seitsemien olym­pia­lais­ten Ahonen kantaa Suomen lippua avajaisissa

Pyeongchangin olympialaiset 2018 7.2.2018 7:42 | Päivitetty 7.2.2018 16:50
STT

Olympiajoukkueen lipunkantajaksi historiallisesti toisen kerran nimetty Janne Ahonen näytti Pyeongchangissa normaalimäen ensimmäisissä harjoituksissa, kuka on Suomen mäkimiehistössä isäntä.

Ahonen nappasi ensimmäisissä harjoituksissa kolmelta hyppykierrokselta sijat 19, 16 ja 39. Vuonna 2018 ne riittävät Suomen mäkijoukkueen nokkimisjärjestyksessä kärkipaikalle.

HS109-mäen harjoituksia hallitsi vuodenvaihteen Keski-Euroopan mäkiviikolla kaikki neljä kisaa voittanut Puolan Kamil Stoch. Kaksinkertainen olympiavoittaja Stoch on Ahosen suosikki voittajaksi myös Pyeongchangissa.

- Jos yksi pitää nimetä, Ahonen sanoi ja viittasi puolalaisen ylivoimaisiin näyttöihin.

Ahosen omat tavoitteet ovat maltilliset. Keski-Euroopan mäkiviikon viisinkertaisen voittajan paras maailmancup-sijoitus tällä kaudella on 34:s.

- Vähän erilaiset asetelmat on näihin kisoihin kuin joskus aiemmin on ollut. Realiteetit pitää tiedostaa. Tarkoitus on tehdä kauden parhaat suoritukset, Ahonen kertoi.

Naganossa oli ”takki auki”

Realisti Ahonen voi nykyisin allekirjoittaa väittämän, että olympiamittelöissä voittoa tärkeämpää todellakin on osallistuminen.

Viime vuosikymmenellä kansainvälistä mäkihyppyä hallinnut Ahonen kilpailee viiden renkaan kisoissa seitsemättä kertaa. Se on lajissaan Suomen ennätys.

Saavutus on niin poikkeuksellinen, että hänet nimettiin ylihuomisiin olympia-avajaisiin Suomen lipunkantajaksi.

- Saavutukset puhuvat puolestaan. Jannen menestystarina on tärkeä osa suomalaista urheiluhistoriaa, Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Kojonkoski perusteli.

Saman kunniatehtävän Ahonen hoiti parikymppisenä Japanin Naganon talvikisoissa 1998.

- Se oli silloin huikea juttu. Nuorella miehellä oli vähän takki auki. Nyt kannetaan lippua selkä suorana. Kun edellisestä kunniatehtävästä on 20 vuotta, otetaan tavoitteeksi kisat 20 vuoden päästä, 40-vuotias veteraani veisteli.

Ahonen kuin Ahonen

Ahonen on Pyeongchangissa murjaissut, etteivät kahdeksannetkaan olympiakisat olisi mahdottomuus. Heitto on totta kai hänelle tyypillistä huumoria.

Hän on valmis myöntämään, että on taas kerran olympialaisissa lähinnä suomalaisen mäkihypyn laman ansiosta.

Ahonen kuin Ahonen, olympia-Pekingiin 2022 tähtää tiukasti toisen polven hyppääjä Mico Ahonen. Isä-Jannen mielestä pojan näkymät ovat nyt valoisammat, kun 16-vuotias juniori on päässyt paremmin sinuiksi pituuskasvunsa kanssa.

- Parikymmentä senttiä tuli lyhyessä ajassa lisää. Nyt näyttää hyvältä. Kyllä seuraavissa olympiakisoissa ainakin yksi Ahonen nähdään.

Kylmä ei pelota avajaisissa

Pyeongchangissa on puhuttanut kylmyys. Japaninmereltä puhaltava viimainen tuuli viimeistelee pakkasen olympiapaikoilla purevaksi.

Monenlaiseen säähän tottunut Ahonen ei stressaa avajaisista, joissa seisoskelua vetoisella olympiastadionilla tulee aivan riittävästi.

- Onhan meillä kylmän suojaksi vaatetta.

Määttä putosi normaalimäen karsintakisasta

Jarkko Määttä putosi Suomen normaalimäen joukkueesta Pyeongchangin olympiakisoissa.Torstaina hypättävään karsintakisaan valittiin harjoitusten perusteella Antti Aalto, Janne Ahonen, AndreasAlamommo ja Eetu Nousiainen.

Ahonen oli keskiviikkona kaikilla hyppäämillään viidellä harjoituskierroksella suomalaisista paras. Kuudennen hyppynsä hän jätti väliin.

- Hyvä fiilis jäi tästä päivästä ja etenkin illasta, Ahonen sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Aalto, Alamommo ja Nousiainen ovat olympiakisojen ensikertalaisia. Harjoituksissa parhaimmillaan 100 metriä venyttänyt Ahonen hyppää ennätyksellisesti seitsemänsissä kisoissaan.

Pisimmälle HS109-mäessä ponkaisi parhaalla hypyllään 110,5 metriä leiskauttanut Saksan Andreas Wellinger.

MAINOS

Kommentoi

No nythän se selvisi miksi Janne Ahonen valittiin kisoihin. Tarvittiin lipun kantaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

126 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Kokoomus opetti suomalaiselle duunarille jo vuosia sitten, että vastakkainasettelun aika on ohi. Sitten Sipilän oikeisto... Lue lisää...
Vastakkainasettelun ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image