Pärmäkoski sai vihdoin ruokaa mi­ta­li­se­re­mo­nian jälkeen: "Olen juossut ympäriinsä"

Mitalit jaettiin olympialaisten päättäjäisten yhteydessä. KUVA: FAZRY ISMAIL / EPA
Pyeongchangin olympialaiset 2018 25.2.2018 17:00
STT

Krista Pärmäkosken kiukku ehti nousta sunnuntai-iltana Pyeongchangissa, koska ilta oli yhtä hulinaa 30 kilometrin hiihdon jälkeen. Hän tunnustaa olevansa nälkäisenä ärtynyt, eikä hän ehtinyt syödä ennen siirtymistään kisapaikalta palkintojenjakoon.

–  Sain ensimmäisen lämpimän ruuan kisan jälkeen vasta puoli tuntia sitten, Pärmäkoski sanoi puoli yhdentoista aikaan illalla olympiakylässä.

Naisten 30 kilometrin hiihdon jälkeen mitalinaisia kuljetettiin paikasta toiseen: tv-haastattelujen jälkeen kansainväliseen haastattelutilaisuuteen, dopingtestiin ja sitten palkintojenjakoon. Mitalit jaettiin kisojen päättäjäisissä.

–  Oli hieno olla palkintojenjaossa. Oli oikeasti iso yleisö, Pärmäkoski kuvasi Olympiastadionin tunnelmaa.

Vielä juhlavampana hän piti silti Lahden torilla viime vuonna järjestettyjä MM-kotikisojen seremonioita. Lahdessa hän sai ensimmäisen henkilökohtaisen mitalinsa, ja yleisö huusi hänen nimeään.

Pärmäkoski pääsee kotiin maanantaina muun joukkueen mukana. Miten juhlistat kotiin pääsyä ja kolmen mitalin pottia?

– Syön kakkua. Katsotaan, millainen se on. Ensimmäinen oli kuulemma mennyt ihan plörinäksi, Pärmäkoski nauroi miehensä Tommi Pärmäkosken elämän ensimmäistä leipomisyritystä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

120
Kaupunginhallitusta vetävä Kyösti Oikarinen haluaa Ouluun samanlaiset kaupunkipyörät kuin Helsingissä – 600 pyörää ja 50 asemaa olisi sopiva määrä
51
IL: Hoitajat järkyttyivät lomarahaleikkausten summista – ”Jäsenkuntamme ihan raivona” 
24
Jos kutsu käy, Ylivieskan uusi kirkkoherra Eija Nivala on kesän kansanedustajana
21
TuuliWatti rakentaa markkinaehtoisen tuulipuiston Iin Kuivaniemeen – voimaloilla korkeutta jopa 175 metriä
20
Eurobarometri julki: EU-kriittisyys laskee Euroopassa – suomalaisten usko EU:n suuntaan silti heikentynyt
17
Palon vaurioittama Äimäraution ravikatsomo remontoidaan, myös uusia tiloja tulossa - töiden tarkoitus alkaa kesällä
14
Lääkereseptejä uusivat verkkofirmat ministeriön syynissä – Lääkäriliitto suhtautuu toimintaa kielteisesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

241 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Antti Rinteen aika

Ei ole, Se vain kertoo siitä, että työn tekeminen ei ole sinun juttusi. Makaat mieluummin työtä tekevien maksamien veroj... Lue lisää...
Patu68

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.5.

Naapurit

23.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image