Kärppien pikakiituri Julius Junttila saa Leijonien kultajahdissa näkyvän ja vaativan roolin

Kärppien Julius Junttila on yksi Leijonajoukkueen mielenkiintoisimmista pelaajista. KUVA: Jussi Nukari
Pyeongchangin olympialaiset 2018 14.2.2018 21:20
Kimmo Siira

Kärppien Julius Junttila löysi tiensä aidon huippu-urheilun ytimeen vasta Lauri Marjamäen tarjoaman herätyksen jälkeen.

Nyt ollaan kaukana kotoa. Julius Junttilan lapsuuden kotikulmilta Oulun Maikkulasta on Gangneungin olympiakylän vilinään 6 850 kilometriä.

Elämä tuoreena olympiaurheilijana herkistää aistit. Viiden renkaan kisojen ytimessä lähes kaikki on uutta ja ihmeellistä – paitsi olympiakylän kämppäkaverit.

Junttila jakaa viiden hengen solun yhdessä kärppätaustaisten Lasse Kukkosen, Mika Pyörälän, Sakari Mannisen ja Atte Ohtamaan kanssa. Korealaiset jutut ovat tulleet jo tutuksi oululaiskommuunille.

– Kämppämme ainoa sohva hajosi eilen. Se ei kestänyt, kun istuin siihen Ohtamaan ja Pyörälän seuraksi. Yksi jalka painui sisään, ja nyt se on kallellaan, Junttila nauraa.

– En kyllä tiedä, miten tapahtunut saatiin laitettua syykseni. Olin kevyin jätkä ja sohvakin on kolmen istuttava…

Junttilan hymy on herkässä – ja miksi ei olisi. Kärppien tähtihyökkääjän koko kauden jatkuneelle lentokelille ei näy loppua. Leijonien numero 13 on yksi olympiaturnauksen mielenkiintoisimmista pelaajista.

Kun kiekko tippuu jäähän varhain torstaiaamuna Suomen aikaa pelattavassa Saksa-ottelussa, Junttilaa seuraavat myös NHL-seurojen kykyjenetsijät.

– Turnaus on näyttöpaikka, mutta en lähesty olympialaisia niin, että minun pitäisi näyttää muille. Haluan vain nauttia siitä, että saan olla ja pelata täällä. Aiemmin en pitänyt olympialaisia kovin konkreettisena tavoitteena itselleni.

26-vuotiaan Junttilan uran keskiössä limittyvät lahjakkuus, urheilijaidentiteetin etsintä ja viiveellä tullut oivallus oman potentiaalin hyödyntämisestä.

Kiehtovinta on, että tarinan hienoimmat luvut ovat vielä kirjoittamatta.

Liukasliikkeinen oululaispoika jätti jälkensä Kalevan juttuarkistoon jo 2000-luvun alkuvuosina. Junttila säväytti jalkapallon Pohjois-Suomen nappulamestaruusturnauksessa, jonka tähdistöön hyökkääjä valittiin kahtena vuonna peräkkäin.

Tavaramerkki oli tuttu. Pienikokoinen OLS:n pelaaja spurttasi kerta toisensa jälkeen karkuun puolustajilta ja sijoitti pallon verkkoon.

– Olen saanut nopeita geenejä, Junttila kiittelee vanhempiaan.

Jalkapallon pelaaminen jäi pitkän puntaroinnin jälkeen 15 vuoden iässä, mutta rakkaus lajiin roihuaa yhä Manchester Unitedin kannattamisen myötä.

Junttilan kärppäura alkoi luistelukoulusta ja jatkui kaupunginosajoukkue Oravissa. Luistimien päällä vauhti vain kiihtyi. Maikkulan Kolehmaisen kentän ulkojäillä vietettyjen tuntien satoa korjataan nyt.

Pikakiituria on vaikea pysäyttää laillisin keinoin.

– Euroopan sarjoista ei löydy hänen veroistaan luistelijaa, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki korostaa.

Lahjakkuus voi olla myös riesa. Ainakin, jos urheilija ei tiedä, mitä lahjakkuudella pitäisi tehdä. Junttilaa ei voi syyttää laiskuudesta, mutta täysi-ikäisyyden rajapyykin molemmin puolin monet asiat putosivat syliin liian helposti.

Viimeisenä A-juniorivuotenaan Junttila voitti nuorten SM-liigan pistepörssin ja mestaruuden. Uransa kolmannessa miesten liigapelissä hän pääsi Kärppien ykkösketjuun ja viimeisteli Lahdessa hattutempun idolinsa Jari Viuhkolan syötöistä. Sen jälkeen lukiolainen näki kuvansa Ilta-Sanomien lööpissä.

Junttila sai Oulun yössä huomiota, kehuja, ehkä naisten katseitakin. Vuosina 2010–2013 nuorukainen kypsyi liigapelaajaksi, mutta arjesta uupui tärkein palanen: todellisen huippu-urheilijan ote.

– Jäällä vedettiin täysillä, mutta muuten tekeminen oli sellaista vasemman käden hommaa. Ei ollut käsitystä, miten ravinto ja lepo vaikuttavat kokonaisuuteen.

Junttilan ja tämän joukkuekaverin kimppakämpässä Saaristonkadulla valot saattoivat palaa yömyöhään, kun nuoret miehet hakkasivat konsolipelejä ja majoittivat vieraitaan.

– Ja aamulla saatoin sitten lähteä treeneihin syömättä mitään.

Junttila tuskin haluaa miettiä, missä hän olisi, ellei Lauri Marjamäkeä olisi vuonna 2013 palkattu Kärppien päävalmentajaksi. Marjamäki sai muun muassa Junttilan, Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin ymmärtämään, että näillä on edessään keskikertainen ura keskinkertaisina liigakiekkoilijoina, elleivät pelaajat muuta toimintatapojaan.

– ”Late” alkoi oikeasti vaatia. Se oli hyvin rehellistä puhetta, Junttila muistaa.

Opettelu alkoi nollapisteestä – marketin ruokahyllyjen välissä. Siellä pelaajille kerrottiin, mitä ruokaa kaupasta kannattaa ostaa ja mitä ei.

Marjamäki antoi alkusysäyksen, josta pelasivat nappasivat halukkaasti kopin. Lopputuloksen muistavat kaikki.

Junttilan, Kemppaisen ja Donskoin JJJ-ketju nousi Kärppien suunnannäyttäjäksi ja pyöritti vastustajia mielensä mukaan varsinkin keväällä 2015.

Nyt Donskoi on jo vakiinnuttanut asemansa NHL-pelaajana, ja Kemppainen on NHL-visiittinsä jälkeen löytänyt pelillisen kotinsa KHL-liigasta.

Trion hajotessa yksi kysymys kuului, onko Junttilasta koskaan maajoukkuetason vastuunkantajaksi ja pelaajaksi, jonka ympärille mestaruutta tavoittelevan ryhmän voi rakentaa.

– Hänellä on kaikki eväät huipulle. Kyse on asennepuolen asioista – siitä, että elää kuin huippu-urheilija vuorokauden jokaisena tuntina, Marjamäki sanoi Kalevassa jo vuonna 2013.

Viime kaudella Junttila oli tuuliajolla Luulajassa, mutta Kärppiin paluun myötä palaset ovat vihdoin loksahtaneet kohdalleen. Kärppien pelitapa tukee Junttilan vahvuuksia, ja yhteistyö Charles Bertrandin sekä Mikael Ruohomaan kanssa toimii lähes JJJ-ketjun tasoisella telepatialla.

Uusi päävalmentaja Mikko Manner veti oikeasta narusta, kun hän nimesi Junttilan Kärppien varakapteeniksi. Hyökkääjä ei mieti vain omaa pelaamistaan, vaan kantaa vastuuta kokonaisvaltaisesti ja on esimerkkinä nuoremmilleen.

Junttila on nyt pelaaja, johon katseet otteluiden ratkaisuhetkillä kääntyvät. Tilanne ei muutu edes olympiajäällä.

Junttilan, pitkäaikaisen tutkaparin Joonas Kemppaisen ja Teemu Hartikaisen ketju saa ison vastuun Leijonien maalinteosta.

Keväällä Junttilaa odottavat kotimaan Liigan huipennus, todennäköinen MM-kisakomennus ja mahdollinen NHL-sopimuksen sorvaus. Mutta juuri nyt ajatukset ulottuvat vain helmikuun 25. päivään. Silloin pelataan miesten jääkiekon olympiafinaali.

Junttilan uran leikekirjassa on kahden kärppämestaruuden jälkeen tilaa uusille, kultaisille sivuille.

– Olympiakullasta tänne on tultu pelaamaan.

Ruotsi-ottelu alkusarjan helmi

Suomi pelaa olympialaisissa alkulohko C:ssä Saksan, Norjan ja Ruotsin kanssa.

Saksa on vastassa torstaina 15.2. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 5.10.

Norja on vastassa perjantaina 16.2. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 14.10.

Ruotsi on vastassa sunnuntaina 18.2. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 5.10.

Muut alkulohkot

Lohko A:ssa pelaavat Tshekki, Etelä-Korea, Sveitsi ja Kanada.

Lohko B:ssä pelaavat Slovakia, USA, Slovenia ja venäläisten olympiaurheilijoiden joukkue.

Pudotuspelit Lohkovoittajat ja paras lohkokakkonen selviytyvät suoraan puolivälieriin. Loput joukkueet pudotuspelien 1. kierrokselle.

Pudotuspelien 1. kierros pelataan tiistaina 20.2. Neljä otteluparia, joista voittajat etenevät puolivälieriin.

Puolivälierät pelataan keskiviikkona 21.2.

Välierät pelataan perjantaina 23.2. ja pronssiottelu lauantaina 24.2.

Loppuottelu on ohjelmassa kisojen päätöspäivänä, sunnuntaina 25.2. Finaali alkaa kello 6.10 Suomen aikaa.

MAINOS

Kommentoi

Tottakai kultaa lähdetään hakemaan!
Ei enää lähdetä pelaamaan sijoista 5-8.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun tutut pakit Koivisto ja Kukkonen saa laitettua Junttilan vauhtiin niin häntä ei pysäytä kukaan. Toivottavasti Hartikainen tajuaa mennä maalille hakkaamaan kiekot verkkoon. Siinä nimittäin se kaveri on hyvä. Vieläkö on lisänä Kemppainen joka hakee ne kiekot kulmasta ja toimittaa pelattavaksi ni resepti on hyvä. Se, kuinka he onnistuvat jää nähtäväksi mutta itse kyllä odotan paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Parempi kärpille ,että eivät ole mukana kisoissa. Tämä pakkipari takaa meille runkosarjan voiton.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melko fakiiri olet, kun ei vielä peliäkään oo pelattu ja tiedät jo finaalijoukkueet. Ps. Lasse Kukkonen laittaa limpun ylämummoon ja Suomi johtaa Saksaa 4-1 kahden erän jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ruohikkopalojen vaara on suuri Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Salla, Kolari, Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Pelkosenniemi.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi. Ruohikkopalojen vaara on suuri Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Salla, Kolari, Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

126 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ulkopaikkakuntalaisten huomioita Oulusta

Mistäpäin Suomea kyseiset henkilöt ovat? Kallioparkki on toimiva muttei todellakaan ole toimivin saati tilavin. Otetaan ... Lue lisää...
BoB

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.5.

Naapurit

21.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image