Mainos

Kalevan lukijat: Suomeen tulee kaksi tai kolme olym­pia­mi­ta­lia, toiveet kohdistuvat Rukajärveen, Mäkäräiseen ja Pärmäkoskeen

Suomalaisten taistelevat mitaleista perjantaina alkavissa Pyeongchangin olympialaisissa. KUVA: KIM HEE-CHUL / EPA
Pyeongchangin olympialaiset 2018 8.2.2018 22:04
Kaleva

Kaleva kysyi lukijoiltaan, montako mitalia Suomi saa perjantaina alkavissa Pyeongchangin olympialaisissa.

Eniten kannatusta eli 16,9 prosenttia sai se vaihtoehto, että suomalaisurheilijat saavat kolme mitalia. Kahta mitalia piti todennäköisenä 15,2 prosenttia vastaajista. Kolmanneksi eniten kannatusta sai se vaihtoehto, että Etelä-Koreasta ei tule suomalaisurheilijoille yhtään mitalia. Sitä mieltä oli 13,3 prosenttia vastaajista.

Yhden, neljän ja viiden mitalin saldoa piti todennäköisenä reilut 11 prosenttia vastaajista.

Kultaiseen mitaliin kyselyn vastaajat eivät uskoneet. 51,5 prosenttia oli sitä mieltä, että suomalaisurheilijoille ei tule yhtään olympiavoittoa. Lähes joka kolmannes uskoi kuitenkin siihen, että mitaleista yksi on kultainen.

Kommenttien perusteella suurimpia mitalitoivoja ovat jääkiekkojoukkueiden lisäksi kuusamolainen lumilautailija Enni Rukajärvi, ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen sekä maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski.

Rukajärvellä on yksi olympiahopea neljän vuoden takaisista Sotshin olympialaisista. Pärmäkoski oli Sotshissa hopeaa voittaneessa naisten viestijoukkueessa. Mäkäräisellä ei ole palkintokaapissaan olympiamitalia.

Myös pikaluistelija Mika Poutalaan ja maastohiihtäjä Iivo Niskaseen kohdistettiin mitalitoiveita.

Kalevan kyselyyn vastasi reilut 700 henkilöä.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Jos tarkkoja ollaan, niin missä lajissa Suomi urheilee? Suomalaiset kylläkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä valmentajajien suosikit mitallit tuovat Roponen ja Jylhä onhan valinnat tehty perhepiiristä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, ei yhtään! Paljon ääntä, mutta tyhjän saa pyytämättäkin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljonko tulee kilohinnaksi noille lätkille jos niitä nyt yleensä tulee yhtään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saako jääkiekkojoukkue vain yhden mitalin,jos kolmen parhaan joukkoon pääsee,ja jos,kenelle se annetaan ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, yhden saa, ja jokainen pelaaja saa pitää sitä viikon verran kotonaan, ja sitten se pitää lähettää pelinumerojärjestyksessä seuraavalle. Kenelle se jää vuoden viimeisenä päivänä, saa sen omakseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

94
Raksilan puoleisen Asemanseudun kaavoitus alkamassa – monitoimiareena, näyttelytiloja vai pelkkiä asuntoja? Katso video
36
Vaaleihin ja eduskunnan toimintaan esitetään isoa remonttia – puolueet saisivat lisää rahaa, jos uudistuvat
31
Oulussa peräti puolet maan apteekkiryöstöistä – Poliisi: Kielii aktiivisesta huumevelkojen perinnästä
26
Suvi Lindén saapui Ouluun: "Tämä alkaa nyt olla ahdistelua jo"
25
Kommentti: Kultapojan kova koulu – Lauri Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka kaudella menestysputki katkesi
22
Haukiputaan valtava romuautokokoelma ihmetyttää ja vaikeuttaa ajamista - kysyimme, milloin romunkeräilyyn puututaan
15
Vakaumuksellista totaalikieltäytyjää ei voi tuomita tällä hetkellä vankeuteen – oikeuden tuore ratkaisu voi mullistaa oikeuskäytännön

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image