Kun Kiekko-Oulun Suomi-sarjajoukkueen Jani Tuppurainen möi keväällä 2002 makkaraa Kärppien SM-liigapeleissä, ei työteliäs hyökkääjä arvannut, miten hän päättää kautensa tasan kymmenen vuotta myöhemmin.
Tuppuraisen, 32, nimi löytyi sunnuntaina listalta, joka kertoi Suomen MM-kisajoukkueen kokoonpanon. Näin Muhoksen Jääklubin kasvatti lopettaa JYPin mestaruusjuhlat tällä erää ja pakkaa pelikamppeensa kasaan. Edessä on järisyttävä kiekkospektaakkeli MM-kotikisojen huutomyrskyssä.
Ei hassummin pelaajalta, joka vielä keväällä 2005 pelasi Mestis-kiekkoa pikkupaikkakunnilla. Kaukana glamourista ja tähtiloistosta.
Myöhään sunnuntai-iltana puhelimeen vastasi ikionnellinen mies.
”Minulla on tosiaan ollut uskomaton pelaajakaari. Mutta olen jaksanut tehdä hommia ja tulos on nyt tämä.”
Unelma numero 1 toteutui jo vuonna 2009, kun Tuppurainen juhli JYPin ensimmäistä mestaruutta. Unelma numero 2 realisoitui sunnuntaina alkuillasta, kun matkapuhelimessa vilkkui päävalmentaja Jukka Jalosen nimi.
”Tiesin, että Jalonen soittaa minulle Ruotsi-ottelun jälkeen. Mutta en tiennyt, mitä hän sanoo.”
Nyt viestin sisällön tietävät kaikki. Tuppurainen raivasi tiensä lopulliseen MM-ryhmään ja syrjäytti valintaprosessissa muun muassa Ville Peltosen, Petteri Nokelaisen ja Lennart Petrellin, joista kaksi jälkimmäistä antoivat näyttöjä NHL-pelaajan statuksella.
Millaista erityisosaamista tuot Leijoniin, Jani Tuppurainen?
”Ainakin luisteluvoimaa”, kuuluu ytimekäs vastaus.
Asiantuntijoiden spekulaatioissa Tuppuraiselle on väläytelty paikkaa jopa Niko Kapasen johtamassa kolmosketjussa.
”Itse en ole miettinyt noin pitkälle. Minulle käy rooli kuin rooli.”
Leijonissa on vahva pohjoinen ulottuvuus. Peräti seitsemän pelaajan juuret ovat Pohjois-Suomessa.
”Tunnen hyvin kaikki muut pohjoisen pojat paitsi Mikael Granlundin. Janne Pesonen on läheinen ystäväni, hänen kanssaan tahkosimme yhdessä Kajaanin Hokissa.”
MM-tulokas ei liity Leijonien vahvuuteen huonovointisena ja silmät verestävinä, vaan skarppina ja keskittyneenä.
”Olen juhlinut JYPin mestaruutta maltilla. Tiesin, että tämä komennus voi olla edessä.”