Mo­ni­met­ri­set ki­nok­set siir­si­vät Giron reittiä - Nibali lähellä voittoa

Astana-tallin italialainen Vincenzo Nibali kasvatti henkilökohtaisessa aika-ajossa eroa kilpakumppaneihinsa reilusti.

Nibali voitti torstaina aika-ajon ja on askeleen lähempänä kokonaiskisan voittoa.
Nibali voitti torstaina aika-ajon ja on askeleen lähempänä kokonaiskisan voittoa.
Kuva: LUCA ZENNARO

Italian ympäriajon Giron järjestäjät ovat joutuneet tänä vuonna pähkäilemään poikkeuksellisen paljon yli 3400-kilometristä reittiä.

Hankaluutena ovat olleet surkeat sääolosuhteet. Vesisateessa pyöräilijät ovat tottuneet polkemaan, mutta vuorilla hankaluuksia on tullut myös lumen ja pakkasen vuoksi.

Etappeihin on jouduttu tekemään muutoksia muun muassa lumivyöryvaaran vuoksi.

Perjantain huikean raskaaksi laadittu kolmen kovan vuoren etappi siirrettiin maalivuorta lukuun ottamatta toisaalle.

Euroopan korkeimpiin pyöräiltäviin vuoriin kuuluvat Passo di Gavia ja Passo dello Stelvio jäävät pois reitiltä ja ne korvataan kahdella muulla vuorella.

Esimerkiksi Gavialla lunta on ollut jopa viisi metriä.

Kokonaiskisa ratkesi jo?

Perjantain ja lauantain kovia vuorietappeja on ennakoitu sunnuntaina päättyvän kisan kannalta ratkaiseviksi. Ratkaisu saattoi tulla kuitenkin jo tänään.

Astana-tallin italialainen Vincenzo Nibali kasvatti henkilökohtaisessa aika-ajossa eroa kilpakumppaneihinsa reilusti. Nibali voitti ylämäkeen ajetun 20-kilometrisen aika-ajon 58 sekunnilla.

Kakkosena kokonaiskisassa ajava BMC-tallin australialinen Cadel Evans jäi peräti kaksi minuuttia ja 36 sekuntia Nibalille. Eroa kokonaiskisassa on nyt neljä minuuttia ja kaksi sekuntia.

Sky-tallin kolumbialainen Rigoberto Uran on kisan kolmosena ihan Cadel Evansin kannassa.

Nibalin ero kanssakilpailijoihin on kolme etappia ennen maalia niin suuri, että hänen voittonsa on lähellä. Yli kolmeviikkoisessa ympäriajossa on kuitenkin aina mahdollista, että sattuu haavereita tai sairastumisia.

18. etappi, Mori–Polsa (20,8 km):

1)Vincenzo Nibali, Astana, Italia 44.29, 2)Samuel Sanchez, Euskatel, Espanja +58 s, 3)Damiano Caruso, Cannondale, Italia +1.20.

Kokonaiskilpailun tilanne:

1)Nibali 73.55.58, 2)Cadel Evans, BMC, Australia +4.02, 3) Rigoberto Uran, Team Sky, Kolumbia +4.12.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä