Stella Polariksen kauden päätavoite SM-kisat on nurkan takana. Viikonloppuna Helsingin jäähallissa pitäisi luistella kauden parhaat ohjelmat ja tehdä piste-ennätys, määrittelevät tavoitteen stellat Laura Hypén ja Hanna Kunelius.
Niillä pitäisi sijoittua heti kovimman kärjen taakse, jatkaa valmentaja Marjo Orreveteläinen. Stellojen sarjassa SM-junioreissa joukkueita on mukana 16. Koko maassa niitä on jo sata, etelään painottuen.
"SM-kisa on maailman kovin kisa", valmentaja huomauttaa. Siksi kova on lajin taso Suomessa.
Oulun Luistelukerhon Stella Polaris on ollut kasassa 11 vuotta. Nykyistä, 14--19-vuotiaista koostuvaa joukkuetta on rakennettu kolme kautta ja parhaillaan luistellaan niistä hienointa.
Tarkoitus on silti pysyä SM-juniorisarjassa.
"Oulussa ei vielä ole resursseja -- siis jääaikaa ja materiaalia -- SM-seniorijoukkueeseen. Panostamme mieluummin tasokkaaseen juniorijoukkueeseen", Orreveteläinen selittää.
Helsingissä jaetaan SM-mitalien lisäksi myös kaksi paikkaa maaliskuun lopussa Budapestissa luisteltaviin MM-kilpailuihin. Pottia jakamassa on käytännössä kolme joukkuetta, Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes, Helsingin Luistelijoiden Marigold Ice Unity ja Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique.
Rockettes on ollut alkukaudella niin lyömätön, että on jo varma MM-kilpailuun lähtijä. Tavoitteena helsinkiläisillä on maailmanmestaruus.