Laukkanen tähtää entistä enemmän maas­to­hiih­toon - pyssy pysyy silti selässä

Urheilu 17.5.2018 17:02 | Päivitetty 17.5.2018 19:24
STT

Ampumahiihtäjä Mari Laukkasen viime kausi toi korkeista odotuksista huolimatta huonot tulokset. Pyeongchangin olympia-ampumahiihdon päätyttyä Laukkanen pohti, onko järkeä kärsiä urheilun takia niin paljon.

Vajaat kolme kuukautta myöhemmin Laukkasen tunnelmat ovat kaukana kärsimyksestä. Keväällä hyvin levännyt Laukkanen nähdään rakastamansa lajin parissa ensi kaudellakin.

- Tarkoitus on kilpailla ampumahiihdossa, Laukkanen vahvisti STT:lle puhelimitse.

Silti, muutosta tulee. Laukkanen satsaa aiempaa enemmän maastohiihdon sprinttimatkoille.

- Maastohiihdon kilpailukalenteri on ensi kaudella poikkeuksellinen: maailmancupissa on yhdeksän vapaan sprinttiä, ja myös Seefeldin MM-kisoissa on vapaan sprintti. Näin paljon ei ole aiemmin ollut tarjolla bravuurimatkaani.

Kaikkia cup-sprinttejä Laukkasen ei ole aikomus hiihtää, ja ampumahiihdonkin osalta kilpailutiheys on vielä varmistamatta. Toiveissa ovat kuitenkin MM-kisat myös ampumahiihdossa.

- Moni asia on vielä lukkoon lyömättä. Mutta sprinttiäkin ajatellen on hyvä kilpailla myös pidemmillä matkoilla (ampumahiihdossa).

- Painotus harjoittelussa ehkä muuttuu vähän enemmän maastohiihtoon. Kuten Matti Nykänen sanoisi, fifty-sixty, Laukkanen nauroi.

Pohdinnassa on muun muassa ampumaharjoittelun määrä.

- Voi olla paras ratkaisu, että sitä vähennetään.

Yritys hyvä kymmenen, mutta tulos…

Laukkasen viime kausi oli, jos ei näin jälkikäteen ajateltuna ihan täyttä kärsimystä, niin kuitenkin pahasti pettymyksen puolella.

- Olihan se haastavaa. Harjoituskausi meni niin hyvin, odotukset olivat korkealla. Mutta en koskaan päässyt parhaimpaani kauden aikana.

- Ylikuormittumista. Mutta ainakin yritin. Yritys hyvä kymmenen, tulos surkea nelonen, Laukkanen pystyy jo nauramaan.

Iloa riittää kesäänkin. Laukkanen ja itävaltalainen Benjamin Eder menevät naimisiin heinäkuussa pariskunnan kotipaikkakunnalla Itävallan Thalgaussa.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Lahtari haikailee 100 vuotta vanhoja ihania lahtiaikoja, silloin sai lain nojalla hävittää väärinajattelijoita. Lue lisää...
Piti olla sovinto!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image