Vicente del Bosque katseli hetken kentälle ja kääntyi. Mestarivalmentajan hartiat painuivat kasaan. Hän oli ypöyksin, vaikka olikin 75 000 ihmisen ympäröimä.
Kukaan ei tullut taputtamaan olalle. Del Bosque ei myöskään mennyt pelaajien luo. Mies oli lyöty ja hukassa.
Del Bosque tietää, että päävastuu Espanjan katastrofista on hänen. Päävalmentaja luotti vanhaan konseptiin ja tuttuihin vastuunkantajiin. Kaikki muut näkivät, että joukkue kaipaa raikasta tuulahdusta. Uusia pelillisiä suuntia ja tuoreita kasvoja.
Niitä ei nähty. Espanja jäi menestyksensä vangiksi.
Espanjalaistuneen brassin Diego Costan piti olla avain muutokseen. Moni oletti, että joukkue hyödyntää Costan fyysisen läsnäolon vastustajan rangaistusalueella. Moni luuli, että lyhytsyöttöpelin ja pienten murtavien oivallusten lisäksi nähdään pidempiä palloja ja keskityksiä, joilla vastustaja pidetään koko ajan hereillä. Tämän piti tuoda pelitilaa muillekin.
Oletukset ja luulot eivät toteutuneet. Espanja jatkoi valitsemallaan tiellä. Ainoa vain, että sen parhaiden päivien peliesityksistä olivat jäljellä vain rippeet. Syöttöpelistä ja karvauksesta puuttui tempo. Niiden mukana puuttui kaikki.
Espanjan oli aika mennä.