Tanja Poutiainen on keskeyttänyt alppihiihdon pujottelukisan Andorrassa 2. kierroksella. Poutiainen johti kisaa 1. kierroksen jälkeen.
Poutiainen laski ulos 2. kierroksen radan puolivälissä.
Voitto olisi ollut Poutiaiselle kauden ensimmäinen.
Andorran Soldeussa lasketun kisan voittoon laski lopulta itävaltalainen Marlies Schild.
Poutiaisen johto oli 0,34 sekuntia ennen toisena väijynyttä saksalaista Christina Geigeria. Geiger kaatui toisen kierroksen laskussaan, mikä toi Poutiaiselle herkullisen asetelman. Schild, joka nousi kärkeen viidenneltä tilalta.
Schild päihitti toiseksi tulleen ruotsalaisen Frida Hansdotterin 0,60 sekunnilla. Kolmas oli itävaltalainen Kathrin Zettel.
Schildille voitto oli jo uran 33:s maailmancupin pujotteluissa. Hän on vain yhden voiton päässä voittotilaston kärkipaikkaa pitävästä sveitsiläisestä Vreni Schneiderista.
Schild johtaa ylivoimaisesti pujottelucupia. Poutiainen on viidentenä.

Kommentoi
Molemmilla eka kierroksen jälkeen parhailla tuuli teki temput. Puuska puhalsi toka laskun keskivaiheilla näkyvyyden peittävän irtolumipilven. Huonoa tuuria.
Ei kestänyt pää.
Hyvä Tanja!