Jun­tu­nen pitää toi­mit­si­ja­kiel­toaan sormen he­ris­te­ly­nä

Mitä OPS:n manageri Miika Juntunen teki, kun Palloliiton kurinpitovaliokunta antoi hänelle 30. huhtikuuta asti kestävän toimitsijakiellon? Juntunen nauroi.

Miika Juntunen otti perjantain uutiset vastaan naureskellen. Arkistokuva.
Miika Juntunen otti perjantain uutiset vastaan naureskellen. Arkistokuva.
Kuva: Jukka Leinonen

Mitä OPS:n manageri Miika Juntunen teki, kun Palloliiton kurinpitovaliokunta antoi hänelle 30. huhtikuuta asti kestävän toimitsijakiellon?

Juntunen nauroi.

”Otin päätöksen naureskellen vastaan. Tämä on ihan höpöhöpö-juttu, että oikein neljä kuukautta piti tällaista rangaistusta pohtia. Mitä merkitystä sillä olisi ollut, vaikka olisin saanut kymmenen vuotta toimitsijakieltoa? Voin tehdä hommani ihan normaalisti”, hän sanoo.

Käytännössä Juntunen on toimitsijakiellossa vain harjoituskauden ajan. Hän voi istua OPS:n peleissä katsomossa, mutta ei saa olla joukkueen kanssa tekemisissä ottelussa eikä puolentoista tunnin aikana ennen ottelua.

Juntusella on viikko aikaa valittaa päätöksestä.

”Mistä valittaisin? Siitäkö, että minulle heristettiin sormea?”

OPS:n sarjakausi Kakkosessa alkaa todennäköisesti huhtikuun loppupuolella. Viime kausien aikana Juntunen on ollut valmentajaan yhteydessä puhelimitse pelin aikana, mutta nyt hän sanoo toiminnan muuttuvan.

”Jeferson Pires ja Seth Ablade saavat toimia peleissä täysin itsenäisesti. Minun aikani menee nyt harjoituskeskuksen rakentamiseen ja joukkueen kokoamiseen”, Juntunen toteaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä