Mikko Koi­vul­le vuoden en­sim­mäi­nen osuma

Minnesota Wildin Mikko Koivu onnistui yön NHL-kierroksella avaamaan tämän vuoden maalitilin.

St. Paul NHL-liigan Minnesota Wildin Mikko Koivu onnistui yön NHL-kierroksella avaamaan tämän vuoden maalitilin.

Koivu osui edellisen kerran 29. joulukuuta. Sen jälkeen onnistumisia ei tullut ennen Winnipeg Jetsiä vastaan pelattua ottelua. Maalittomia otteluita Koivulle kertyi yhdeksän, sillä loukkaantuminen piti hänet sivussa kahdeksasta alkuvuoden ottelusta.

Wildia kipparoivan Koivun onnistuminen avitti joukkueen yhteen pisteeseen. Jetsin Evander Kane piti huolen siitä, että voitto matkasi Kanadan puolelle.

Kane napautti varsinaisella peliajalla kaksi osumaa ja ratkaisi voittolaukauskilpailun pistämällä kiekon Minnesotan maalilla torjuneen Niklas Bäckströmin selän taa.

- Ylimääräinen piste on meille tärkeä. Se antaa meille paljon energiaa jatkossa, Kane sanoi.

Täksi kaudeksi NHL:ään palanneen Winnipegin kannattajille ottelu oli erityinen, sillä Minnesotan kotikaupunki Saint Paul on muista NHL-kaupungeista lähimpänä Winnipegiä. Otteluun olikin saapunut kosolti Winnipegin kannattajia.

- Tämä oli hyvä testi meidän luonteellemme. Uskon, että pelaajamme halusivat voittaa tämän, Jets-valmentaja Claude Noel sanoi.

Winnipeg on neljän pisteen päässä pudotuspelipaikasta. Seuraavat kahdeksan peliä joukkue saa pelata kotihallissaan.


Lehtonen vei suomalaisvahtien taiston

Dallas Starsin ja Calgary Flamesin ottelussa molempia maaleja vartioi suomalaistorjuja.

Kari Lehtosen Dallas otti Mike Ribeiron jatkoaikaosuman turvin voiton Miikka Kiprusoffin Calgarysta. Ribeiro laukoi voittomaalin Kiprusoffin olkapään yli maaliin.

Calgaryn Olli Jokiselle kirjattin ottelussa syöttöpiste.

Tiukassa pudotuspelitaistossa joukkueet ovat tällä hetkellä länsilohkossa kahden ensimmäisen tippujan paikoilla. Sijat 7-10 ovat neljän pisteen sisällä, joten pakka on täysin auki.

- Nämä ylimääräiset pisteet ovat arvokkaita taistelussa pudotuspelipaikasta. Viime vuonna jäimme pisteellä ulos pudotuspeleistä ja tänään vuonna meidän pistää löytää keinot, jotta pysymme taistelussa niiden viiden tai kuuden joukkueen kanssa, jotka taistelevat paikoista. Tämä toi meitä askeleen lähemmäksi, sanoi Dallas-hyökkääjä Steve Ott.

Ilmoita asiavirheestä