Tampere Tampereen Tappara toipui pikavauhtia tiistaina Lukolle kärsimästään rökäletappiosta. Perjantaina Tappara katkaisi neljän ottelun tappioputkensa ja kaatoi kotikaukalossaan liigassa toisena olevan Lahden Pelicansin 3-2.
- Pelasimme hyvää jääkiekkoa. Puolustimme ja hyökkäsimme kurinalaisesti. Uskalsimme hyökätä rohkeasti, kun paikka tuli ja teimme komeita maaleja, Tapparan valmennusjohtoon yhä kuuluva entinen päävalmentaja Sami Hirvonen iloitsi.
Voittomaalin viimeisteli päätöserässä hyvin hyökkäystä tukenut puolustaja Antti Jaatinen. Maali oli Jaatisen ensimmäinen Tapparan paidassa. Maalin syötti A-junioreista nostettu laitahyökkääjä Arttu Ilomäki, joka oli syöttäjänä myös Viktor Ekbomin 1-0-osumassa. Maali oli ruotsalaiselle Ekbomille uran ensimmäinen SM-liigassa.
Pelicans oli saanut otteluun mukaan neljä pelaajaa sairastuvalta, mutta Max Wärn, Ilkka Pikkarainen, Marko Pöyhönen ja Markus Seikola eivät olleet heti parhaimmillaan. Pelicans löysikin peliinsä oikeaa juonta vasta kolmannessa erässä.
Pelicansin puolustaja Jan Latvala, 39, nousi Erik Hämäläisen rinnalle SM-liigan kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen. Molemmat ovat pelanneet 1 001 runkosarjaottelua.

Kommentoi