In­ke­röi­sen tehot koh­dal­laan

RoKi - HC Satakunta 7-6 JA (3-1, 1-2, 2-3, 1-0) Halvat euron hintaiset pääsyliput houkuttelivat hallille kauden ennätysyleisön 1 140 henkeä.

RoKi - HC Satakunta 7-6 JA (3-1, 1-2, 2-3, 1-0)

Halvat euron hintaiset pääsyliput houkuttelivat hallille kauden ennätysyleisön 1 140 henkeä. Jännitystä yleisölle tarjottiin varmasti koko rahan edestä. Jatkoaikavoiton kotijoukkueelle sinetöi toisen maalinsa sutinut Hannu Erkkilä ylivoimalla ajassa 60.56. Syöttöpisteen saivat Jari Laakko ja huimat  4+2 tehot kerännyt Vesa Inkeröinen. Illan tehomies vankisti samalla johtoasemaa Suomi-sarjan pistepörssin kärkimiehenä.

”Inkeröinen on kova pelimies, kun sille päälle sattuu. Jälki on myös tuon näköistä. Maalien tekeminen on ollut kuitenkin liikaa yhden kentän varassa. Pitkässä juoksuja tehoja pitäisi löytyä muiltakin kentällisiltä enemmän”, RoKi:n valmentaja Janne Väihkönen painotti.

Mestiksen karsintapaikkaan oli kotijoukkueella oli ennen kamppailua teoreettiset mahdollisuudet. Haaveet kariutuivat lopullisesti, kun KOOVEE voitti samaan aikaan Ahmat.

”Tämmöisessä tilanteessa pelaajia on vähän vaikea saada syttymään. Ensimmäinen erä pelattiin hyvin, mutta sitten asenne vähän löystyi”, Väihkönen puntaroi.

Inkeröisen ja Erkkilän ohella maalinteossa onnistui Jukka Kaisamatti tehoin 1+2. Kaksi syöttöpistettä tililleen kuittasivat Jari Laakko, Henri Joki-Erkkilä, Jarkko Kostamo ja Petri Lukkarila. Maalivahti Lauri Pirttinen torjui 20 laukausta, jonka lisäksi hän oli syöttämässä toista ylivoimalla syntynyttä maalia.

Viikon kuluttua pelattavassa kauden päätöskamppailussa RoKi:n vieraaksi saapuu Haukiputaan Ahmat.

KOOVEE - Ahmat 5-2 (1-0, 3-0, 1-2)

Voiton vienyt KOOVEE tarrasi kiinni Mestiksen karsintapaikkaan. Ahmat pyristeli vastaan parhaansa mukaan, mutta voiton suhteen ei jäänyt epäselvyyttä.

”KOOVEE oli parempi kaikilla osa-alueilla. He olivat fyysisesti kovempia voittamalla kaksinkamppailut. Myös liikkeessä oli eroa. Toisessa erässä sattui muutama nukahdus, josta he pääsivät rankaisemaan meitä. Päätöserään saimme kasattua rivejä. Palkintona oli kaksi kavennusmaalia”, Ahmojen valmentaja Joni Hannuksela ynnäsi.

Maaleista vastasivat Ari-Pekka Häyrynen ja Petja Summanen. Maalissa Tuomas Saarela urakoi 46 torjuntaa.

Ilmoita asiavirheestä