KeuPa HT – Ahmat 5-2 (0-0, 1-0, 4-2)
Sarjaa johtava KeuPa HT joutui tekemään täyden päivätyön, kaatamalla sinnikkäästi vastaan pyristelleen Haukiputaan Ahmat.
”Tappiosta huolimatta olen todella ylpeä joukkueesta. KeuPa on sarjan paras joukkue ja saimme lauottua heidän maalivahdille 36 torjuntaa. Tasaisessa pelissä olimme hallitsevampi osapuoli toisessa erässä, vaikka kotijoukkue saikin tehtyä yhden maalin. Päätöserässä peli sitten vähän repsahti”, Ahmojen Joni Hannuksela kertoi.
Kotijoukkue latoi viisi maalia peräkkäin taululle. Ahmat kiri etumatkaa umpeen loppuminuuteilla, Olli-Matti Järvelän viimeistellessä kahdesti. Viimeinen maali syntyi kahden pelaajan ylivoimalla. Petja Summanen oli rakentamassa molempia osumia. Yhden syöttöpisteen saivat Mikko Väänänen ja Juha Falin.
”Kolme runkopelaajaa joutui ottelun aikana sivuun. Mikko Korkiakoski loukkasi polveaan ja hän menee maanantaina tarkempiin tutkimuksiin. Jaakko Järvitalolle tuli kolhu naamaan ja hän joutui puolestaan tikattavaksi. Lisäksi Antti Maaninka sai päätöserän puolivälissä kympin. Kapeassa miehistössä tämmöiset menetykset näkyvät”, Hannuksela arvioi.
Ahmojen parhaana pelaajana palkittiin 39 laukausta torjunut maalivahti Teppo Liikanen.
”Vieraspelikiertueella on hyvä antaa vastuuta molemmille maalivahdeille. Teppo vastasi heti huutoon ottamalla näyttäviä koppeja”, Hannuksela kiitteli.
S-Kiekko – RoKi 3-5 (2-1, 1-1, 0-3)
Rovaniemen Kiekon henkinen kantti tuli esiin, kun joukkue nousi voittoon 2-0 tappioasemasta.
”S-Kiekko rikkoi ja roikkui mukana tuomareiden sallimalla pelitavalla. Paniikkia ei tullut missään vaiheessa. Usko ja maltti omaan tekemiseen säilyi loppuun saakka”, valmentaja Janne Väihkönen kiitteli.
Tarvittavat alivoimat RoKi hoiteli hienosti ilman takaiskuja. ”Kotijoukkueen ylivoimapeli oli silti luokatonta. Tasaviisikoin pelattaessa olimme parempia. Kolmas perättäinen peli ei haitannut. Sunnuntain pelit ovat sopineet meille hyvin”, Väihkönen puntaroi.
Voittoon tarvittavat maalit RoKi niittasi loppuhetkillä. Loppunumerot tyhjään maaliin kaunisteli 1+1 tehot kerännyt Jarkko Kostamo. Muita tehomiehiä olivat Hannu Erkkilä 2+1, Vesa Inkeröinen 1+2, Jari Laakko 0+3 ja RoKi:n avausmaalista ensimmäisessä erässä viuhuvalla ranteella vastannut Ville-Petteri Tirri.
Maalivahtien torjunnat menivät lähes tasan lukemin 28-27. RoKi:n maalia vartioi Toni Ruokanen.