Yl­lä­tys­kään­ne: Ville Leskinen jatkaa sittenkin Kärpissä

Ville Leskinen ratkaisi ottelun Kärpät-HIFK -ottelun voittomaalikisassa viime marraskuussa. KUVA: Pekka Peura
Liiga 31.5.2018 14:28
Joonas Hentilä

Erinomaisen kauden Kärpissä pelannut Ville Leskinen kiikaroi kuukauden päivät paikkaa ulkomaan liigoista, mutta päätyi lopulta tekemään vuoden jatkosopimuksen oululaisseuran kanssa. Leskinen merkkautti mestaruuteen päättyneellä kaudella runkosarjassa 49 ottelussa 23+22=45 pistettä.

Leskisen omien sanojen mukaan tutun ympäristön tarjoamat kehittymis- ja menestymismahdollisuudet painoivat vaakakupissa raskaimmin.

– Mietin asiaa pitkään, ja lopulta tulin siihen tulokseen, että Oulu on tällä hetkellä minulle paras paikka kehittyä, Leskinen kertoo Kärppien tiedotteessa.

Kärppien urheilutoimenjohtajan Harri Ahon mukaan Kärppien ensi kauden joukkue on Leskisen sopimuksen myötä koossa.

– Mikäli mitään yllättävää ei tapahdu, joukkue on nyt kasassa, Aho sanoo.

MAINOS

Kommentoi

Tuli maitojunalla takaisin, kun juna ei ehtinyt edes lähteä :-) Ei vaiskaan, hyvä, että jatkaa vielä vuoden. Kerkiää vielä tehdä muhkean tilin ulkomaillakin. Samanlainen taiteilija kuin Juhiskin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä Juhis Kärppiin jähdyttelemään niin vois taas olla mahdollisuus uusia mestaruus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät on ensi kaudellakin ylivoimaisesti paras joukkue ja lopulta mestari ja parranpärinä senkun jatkuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

JM-Aaltonen numero 2. Toivottavasti ei käy samoin, mutta pahalta näyttää. Hyvin samantyyppinen pelaaja (taiteilija).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

48
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
28
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
25
Politico: Trumpin nollatoleranssipolitiikka rajalla on käytännössä kuollut ja kuopattu
21
Saksan maaliin johtaneen vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja lytättiin sosiaalisessa mediassa: "Saavat jatkaa vihaamista"
17
Kaupasta vietiin olutta puukolla uhaten ja nyrkit heiluivat Oulussa juhannusaattona, myös rattijuopot työllistivät poliisia
17
Valkoisen talon tiedottajaa ei palveltu ravintolassa Yhdysvaltojen Virginiassa – syynä Trumpin politiikan puolustaminen
14
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa Kempeleessä – puhalsi 1,8 promillen lukemat

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

176 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

OIkeiden maksumiesten/-naisten tarina olkaa hyvät: "Verohallinnon ja Veronmaksajain keskusliiton tilastojen mukaan hyvä... Lue lisää...
Kylmää faktaa köyhil...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image