Tappara jyräsi ison taloudellisen voiton – toi­mi­tus­joh­ta­ja Leinonen siirtyy sivuun ensi vuonna

Liiga 27.6.2018 10:42 | Päivitetty 27.6.2018 11:39
STT, Kaleva

Jääkiekon Liigassa Tampereen Tappara jäi kahden peräkkäisen mestaruuden jälkeen toiseksi, mutta seuran toimistolla voitot jatkuivat. Tapparan taustayhtiö Tamhockey

Oy teki tilikaudellaan verojen jälkeen voittoa 772 914,41 euroa. Toimitusjohtaja Mikko Leinosen mukaan tulos on hyvä.

Tappara pelasi Liigan finaaleissa jo kuudennella kaudella peräkkäin ja on menestynyt myös juniorisarjoissa. Toimitusjohtajana yli 20 vuotta toiminut entinen huippupelaaja Leinonen ei kuitenkaan johda tamperelaisseuraa enää seuraavalla vuosikymmenellä.

Leinonen, 62, toimii tehtävässään vielä ensi vuoden. Seuraajan haku alkaa vuoden alussa.

– Tappara on siirtymässä kolmen vuoden kuluttua areena-aikaan. Tähän uuteen toimintaympäristöön siirryttäessä on oikea aika uuden toimitusjohtajan ottaa vetovastuu liiketoiminnan kehittämisestä, Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Penttilä kertoi tiedotteessa.

MAINOS

Kommentoi

Oululaisten jalkapallo- ja pesäpallojoukkueiden eilisistä peleistä ei mitään raporttia Kalevan sivuilla, mutta jonkun vieraspaikkakuntalaisen jääkiekkojoukkueen asioista jaksetaan kirjoittaa kesälläkin. Ei ainakaan oululaisen urheilun asialla tämä lehti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tottakait pitää olla siellä kalliimmat hinnat, kuin täällä pohjoisessa. onhan se vauraampaa seutua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmekös, olihan tuolla Tapparalla Hakametsässä play-offeissa lipunhinnat tuplat verrattuna Kärppien lipunhintoihin Raksilassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

88
Pyörätelineitä ja parkkiruutuja voi kadota keskustan paraatipaikoilta – "Se on kaupunkipyörien hinta"
69
Moni lähtee kaupungista hellettä pakoon Hailuotoon – lauttajono kilometrin mittainen
46
Sateenkaaret ilmestyvät näyteikkunoihin ja kohoavat kaupungintalon lipputankoihin – Pride-viikko alkoi Oulussa tänään
42
The New York Times ja CNN kritisoivat etusivuillaan Trumpia kovin sanoin: "Surrealistinen huippukokous"
22
Analyysi: Trump yhdisti kahtiajakautuneen kansan – amerikkalaiset yksimielisen häpeissään Helsingin tapahtumista
21
69 000 euron yllätyslasku aiheutti hämmennystä kempeleläiselle pariskunnalle – Handelsbanken lähetti viikonloppuna 4 000 virheellistä laskua
20
Lämpötila nousee tänään Oulussa jopa 32 asteeseen – lähetä meille hellekuvasi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia. Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Pohjois-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan keski- ja länsiosassa, Etelä-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Kemijärvi, Salla, Muonio, Pelkosenniemi, Savukoski, Enontekiö, Inari ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

321 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Minä jäin orvoksi kolmen vanhana. 10-kesäisenä myin käpylehmiä, joilla tienasin sievoisen summan. Pääsin peruskoulusta j... Lue lisää...
Kaikki pystyvät jos ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image