Kärpät pelaa kahden ja puolen viikon tauon jälkeen taas Raksilassa, kun oululaiset kohtaavat perjantai-illan tapaan.
Kaleva seuraa ottelua hetki hetkeltä live-seurannalla. Live-seurantaan pääset alla olevan linkin kautta. Lukijat voivat osallistua live-seurantaan kommentoimalla ja esittämällä kysymyksiä. Seuranta alkaa 15 minuuttia ennen ottelun alkua.
Ennakkoasetelma
Kärpät ja Blues kohtasivat myös perjantaina. Tuolloin espoolaiset veivät pisteet maalein 2–1. Lauantai-illan ottelu on Kärpille jo neljäs viiden päivän sisään, joten oululaisten lähtöasetelmat otteluun voisivat olla pirteämmätkin. Olympiatauon jälkeen ennen Blues-tappiota Kärpät otti Tomi Karhusen nollapelien johdolla kuusi pistettä voitoilla SaiPasta ja HIFK:sta.
Lauantain Blues-ottelu noudattanee samaa kaavaa kuin perjantain ottelu. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin kurinalaisesti, eikä kumpikaan päässyt juhlimaan maalipaikoilla.
Kärppien kokoonpanosta puuttuu aimo liuta tärkeitä pelimiehiä. Sivussa ovat muun muassa Juhamatti Aaltonen, Joonas Kemppainen ja Mikko Lehtonen.
Kärpät palkitsee ennen ottelun alkua olympiapronssia saavuttaneen trion Aaltonen, Lasse Kukkonen ja Lauri Marjamäki.
Ennakkoarvio
Kärpät pelaa keskimäärin maalirikkaampia otteluita kotonaan kuin vieraissa, mutta lauantaina tuskin juhlitaan maaleilla. Kärppien raskas viikko taannee sen, ettei oululaisjoukkue järjestä mitään murskajaisia Bluesin kustannuksella, mutta kotijoukkue on silti lauantaina ennakkosuosikki.
Kärppien kokoonpano Blues-ottelussa
Mika Pyörälä–Jari Viuhkola–Joonas Komulainen
Lasse Kukkonen–Adam Masuhr
Ivan Huml–Ben Maxwell–Toni Kähkönen
Atte Ohtamaa–Ville Pokka
Julius Junttila–Esa Pirnes–Joonas Donskoi
Ari Vallin–Vladimir Eminger
Simon Suoranta–Juho Keränen–Mikko Alikoski
Tomi Karhunen (Jussi Rynnäs)