Kärpät joutui kaivamaan jälleen kirivaihteen esiin – Karvinen: "Ei tätä joka kerta tarvitsisi tähän pisteeseen päästää"

KooKoo esiintyi Oulussa ennakkoluulottomasti. Kärpät oli kuitenkin päätöserässä erittäin vahva ja nappasi lopulta voiton.
Liiga 27.2.2018 22:29 | Päivitetty 27.2.2018 22:31
Janne Onnela

Päätöserän loppukireistä on muodostumassa Kärppien tavaramerkki. Jälleen kerran kolmannen erän kiri useamman maalin takaa-ajoasemasta toi pisteet oululaisille.

Tällä kertaa kaatui pudotuspelihaaveensa haudannut KooKoo maalein 4-2. Kärppien illan sankari oli kaksi erikoista maalia viimeistellyt ruotsalaissentteri Nicklas Lasu.

– Hieno voitto, hieno kolmas erä, vaikea ilta, kiteytti Kärppien päävalmentaja Mikko Manner.

– Harmittaa, koska joukkue pelasi loistavan pelin ja laittoi itsensä likoon. Nyt onnetar oli toisen puolella, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola harmitteli viitaten Lasun onnekkaisiin osumiin.

Voiton myötä Kärpät varmisti myös runkosarjan voiton. Se on oululaisseuran historian kahdeksas runkosarjan ykköspaikka.

– Runkosarjan voitto kertoo siitä, että monena päivänä moni pelaaja on onnistunut upeasti. Nyt yritämme rakentaa yhteispelimme sellaiseksi, että se on pudotuspeleissä kuosissa, Manner kertoi.

Nihkeä alku, vahva loppu

Kärpät pelasi kohtuullisen hyvän avauserän, mutta heikon toisen erän. Maaleja oululaiset eivät onnistuneet tekemään kummassakaan erässä, mutta KooKoo osui kahdesti kärppäpelaajien virheiden seurauksena.

–Ei tätä joka kerta tarvitsisi tähän pisteeseen päästää, Kärppien kolmosketjun laituri Otto Karvinen huokaisi pelin jälkeen.

Kolmannessa erässä Kärpät näytti kaapin paikan. Ensimmäistä kertaa kärppäpaidassa esiintynyt Kristian Vesalainen ampui maailmanluokan laukauksella Kärpät maalin päähän.

–Hän ampui juuri siltä etäisyydeltä, jolta nykykiekossa tehdään paljon maaleja eli yläkaaren ja pisteen välistä. Vesalainen aloitti meidän nousun näyttämällä suoraviivaisuutta, Manner kehui.

–Varmasti tämä oli haastava peli hänelle. Halu oli kova ja mentiin sikin sokin joka suuntaan. Hyvä, että hän sai onnistumisen heti ensimmäiseen peliin.

Lasun kahden maalin päätöserä

Sitten oli ruotsalaissentteri Lasun vuoro onnistua. Vahvassa tuloskunnossa tämän vuoden puolella ollut Lasu onnistui ensin HPK-pakin kainalon kautta ja hieman myöhemmin lähes nollakulmasta lähtenyt kiekko meni ohi KooKoo-maalia vartioineen Samu Perhosen.

Loppunumerot tyhjiin viimeisteli Julius Junttila.

–Meidän periksiantamattomuus kotihallissa on uskomatonta. Olemme ottaneet nyt 19 pelistä perättäin pisteitä. Olisi helppo taipua ja hävitä yksittäisiä pelejä, mutta tämä joukkue on osoittanut ettei se taivu helpolla, Manner tunnelmoi.

Kärpillä riittää vielä pelinsä kanssa tekemistä, vaikka runkosarjan voitto varmistuikin jo nyt huikealla piste-erolla. KooKoota vastaan oululaiset pääsivät monta kertaa pakkopelin makuun, mutta tulosta ei tullut.

–Meidän pitää hienosäätää erikoistilannepelaamista ennen pudotuspelejä, Manner tyytyi toteamaan.

Muita kehityskohteita päävalmentaja löysi maalineduspelaamisesta.

–Yritetään löytää kovuus molempien maalien edustoilla ennen pudotuspelejä.

Kärpät pelaa viikonloppuna kaksi kertaa HIFK:ta vastaan. Perjantaina joukkueet kohtaavat Helsingissä ja lauantaina Oulussa.

Katso kuvia tiistain ottelusta sekä lue ottelun tapahtumat.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

ei ilman tuomaria helsinki pärjää.hifki parempi pelillisesti ja vie vielä pisteet kotiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tänään ja huomenna hifki kurittaa kärppiä.ruoskaa molemmista pisteet kotiin.ylivoimaisen iisisti 4-0 ja 5-1.hifki on parempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sekä hifk lle suurin murska voitto koko kaudelle.kärpät on sulaa vahaa stadinkingkien käsissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno runkosarjan voitto ja vieläpä ylivoimaisesti. Etelän vetelä kalpeni

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei monellakaan kärkipään joukkueella löydy tätä kyseistä kirivaihdetta. Mutta kärpiltä löytyy. Hyvä kärpät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan mahtavaa, upeeta kerta kaikkiaan. Nyt oli jätkissä styrkkaa bodia, ja hei mikä parasta, Lasu on alkanut tienaamaan palkkaansa! Elikkäs mies takoo maaleja kuin Borg aikoinaan tennistä. Onnenkantamoinen räkämaali toisin toinen, mutta kaikki lasketaan. Yes. Ja jos haluat tietää enemmän Kärppälätkästä since 1976, sano; -Onkamolainen, please!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lasu on kyllä ollut palkkansa ansainnut eikä hommattu maalintekijäksi maalit on plussaa huippupelaajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät harjoittelee takaa-ajoja niin kuin saalistajan kuuluukin playoffeja varten!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuollainen koomailu kostautuu pudotuspelissä ja pelit päättyy ensimmäiselle kierrokselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Runkosarjan voitto varmistui samalla. Siitä kiitos upeasti pelannelle, sitkeälle joukkueellemme! Kuin kiitos myös uusi tulokas #16 "Vesa" eli Krisu! =D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno peli. Hieno ja arvokas voitto. Upea sisääntulo nuorelle Krisulle seli Vesalle. Tervetuloa pelaamaan Kärppiin mr. #16.! =D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Karvinen on oikeassa, mutta peli kestää 60 minuuttia.
Kärpät on taitojoukkue ja pystyy voittamaan ihan lopussa, se on ollut tavaramerkki jo vuosia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:36
CNN: Vaarallisten siirtolaisnuorten pidätyskeskuksia syytetään epäinhimillisistä oloista USA:ssa
7:00
Kesä on hyvässä ja pahassa uusintojen aikaa – Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta -konsertti kallistuu paremmalle puolelle
7:00
Hitchcock on elokuva, jonka nimen pitäisi olla Alma – ohjaajamestari kuvaa Psykoa, mutta keskiössä on suhde vaimoon
7:00
Näin sujuu Mirja Vehkaperän perheen muutto Brysseliin – "Viimein äiti ehtii töistä illaksi kotiin" Tilaajille
7:00
Tavoitteena 17 metrin rutiinisuoritus – kolmiloikkaaja Simo Lipsanen kuuluu Suomen harvoihin mitalitoivoihin yleisurheilun EM-kisoissa elokuussa
7:00
Kultarannan keskustelut – yteisten asioiden hoitajat ovat hyviä keskustelijoita silloin, kun asiat ovat tarpeeksi suuria Lukijalta
6:30
Kokoomusnuorten vetäjä ottaisi vihreät hallitukseen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Ahvenanmaan maakunnassa pohjoistuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan maakunnassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

264 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Keskusta on ahneuden perikuva. Tämän osoittaa hallituksen ja erityisesti Sipilän toiminta. Köyhiltä ja sairailta leikata... Lue lisää...
KEPU PETTÄÄ AINA

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image