Mainos

HPK otti revanssin Kärpistä - Ratkaisu nähtiin vasta voit­to­lau­kaus­kil­pai­lus­sa

Jussi Rynnäs merkkautti toisessa erässä neljä torjuntaa. KUVA: Pekka Peura
Liiga 9.9.2017 17:00 | Päivitetty 9.9.2017 19:43
Janne Onnela

HPK kaatoi Kärpät oululaisten kauden ensimmäisessä kotipelissä voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 3-2. 

1.erä

Ottelu Raksilassa sai dramaattisen alun, kun HPK:n Oula Palve lensi ulos jo reilun minuutin pelin jälkeen. Palveen maila osui Kärppien Miska Humalojaa päähän, ja tuomarit arvioivat tilanteen ulosajaon arvoiseksi. 

Kärpät ei kuitenkaan onnistunut viiden minuutin ylivoimalla. Kotijoukkueen pakkopeli oli sekavaa, vaikka muutamia maalipaikkoja viiden minuutin aikana syntyikin. Kärpät pääsi uudelleen ylivoimalle Jarkko Turtiaisen lyötyä kiekon katsomoon, mutta tulos oli yhtä heikko. 

Ensimmäinen puolikas erästä pelattiin käytännössä kotijoukkueen pakkopeliä, mutta sen jälkeen peli tasoittui. Vauhtia oli edelleen, mutta muuten peli vaikuttaa hieman sekavammalta kuin eilen Hämeenlinnassa. Maaleja ei nähty, vaikka kiekko kävi kertaalleen HPK-maalin tolpassa. Kärppien maalilla Jussi Rynnäs torjui neljästi, Emil Larmi HPK-maalilla 11 kertaa. 

2.erä

Pelin toisessa erässä päästiin jo maalien makuun. Ensin Saku Mäenalanen räjäytti Raksilan, mutta heti seuraavassa vaihdossa HPK tasoitti pelin sekavan maalinedushärdellin jälkeen Otto Paajasen maalilla. 

Ensimmäisen erän Palveen ulosajo ei jäänyt illan ainoaksi. Erän puolivälissä Kärppien Jari Sailio osui HPK-puolustaja Roope Laavaista päähän. Laavainen talutettiin suoraan pukukoppiin, ja sama suunta oli Sailiolla minuuttia myöhemmin. Kärpät kesti neljä minuuttia viiden minuutin alivoimaa, mutta sitten Paajanen vei illan toisella maalillaan vieraat johtoon.

Kärpät pääsi hakemaan tasoitusta erän lopulla HPK:n otettua joukkuerangaistuksen, mutta tulosta ei tullut.

Toisessa erässä Rynnäs merkkautti neljä torjuntaa, Larmi 14.  

3.erä

Kärpät sai jobin postia heti päätöserän alussa, kun Mikael Ruohomaa joutui jättämään pelin kesken. Tarkempaa tietoa Ruohomaan tilanteesta ei ole vielä. Sailion ja Ruohomaan poisjääntien takia ketjumuutoksia oli pakko tehdä. Humaloja nousi Ruohomaan tilalle ykkösketkuun. Muutokset sekoittivat luonnollisesti hieman kotijoukkueen pelaamista. 

Kärpät sai kuitenkin tasoitettua ottelun HPK-vahti Larmin avustuksella. Vahvan pelin pelannut nuori tulokas Teemu Kivihalme sutaisi kiekon maalia kohti, ja peliväline upposi maaliin kaikkien yllätykseksi. 

Enempää maaleja varsinaisella peliajalla ei nähty, vaikka Kärpät sai muutamia mehukkaita paikkoja luotua. Vieraiden muutamat paikat Rynnäs hoiti mallikkaasti. 

Tilanteen ollessa kolmen erän jälkeen tasan, Raksilassa oli edessä jatkoaika. Sekään ei tuottanut tulosta. Voittolaukauskilpailussa HPK nappasi voiton Kärpistä. 

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Kaksi ensimmäistä peliä ja pisteet 4-2! Tällä tahdilla pisteitä tulee 120 joka riittää runkosarjan voittoon! Kärpät pelaa ihan erilaista kiekkoa kuin viime vuonna, millä tullaan menestymään ja yleisö viihtyy Raksialassa!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HPK hakkasi poikittaisella mailalla, joka on SM liigassa sallittua näköjään ja siitä aiheutuu paljon loukkaantumisia, menikö ensimmäinen Kärppä tällä kaudella eli Ruohomaa, valitettavaa hienon lajin kannalta. Kärpissä vain Kapteeni Kukkonen osaa poikittaisen käytön, joka on SM liigassa sallittu, ei missään muussa sarjassa, onneksi on edes yksi Kärpissä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuomarit yritti auttaa Kärpät voittoon. Palven ulosajon oli todella kyseenalainen. Onneksi Kärpät hävisi. Jotenkin vaan nautin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoituksella iski mailalla kasvoihin ja lääkäri paikkaili pelikuntoon Kärppien pelaajan. Nauti vain, mutta tuomarit yksin antaa tuomiot ja mielestäni päähän kohdistuneesta mailalla tarkoituksella Tv kuvan perusteella hakkaamisesta kuuluukin antaa linjan mukainen rangaistus. Sailion tilanne näytti vahingolta kun pitkän miehen pää oli erittäin alhaalla ja vartalo osuu ilmeisesti päähän, olisi kiva nähdä hidastus kun eivät halunneet näyttää miltä totuus näytti. Päätuomari ei nähnyt, mutta avustaja konsultoi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

marginaalilaji enkä maksa penniäkän tästä vai mitä paavo ja 7000 katsojaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muuten hyvä peli, mutta ihmettelen Kärppien rankkarien ampujia Mäenalasta ja Leskistä, olisi ehkä ollut parempiakin vaihtoehtoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä taistelu ja kivasti väkeä Raksilassa. Hieman jäätiin 7000 katsojasta mutta hyvä syys-startti. Aika saman tasoiset joukkueet oli vastakkain ja taistelevat varmasti keväällä viimeisistä playoff paikoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näytti ihan siltä että Laavainenensin horjahti ja Sailio osuu vahingossa häneen. Sailiolla ei mitään väärää puhdas kamppailutilanne, mutta ilmeisesti siinä jotain oli kun Laavainen loukkaantui. Linjamies taisi kertoa päätuomarille, että päähän osuu ja ulosajo ja 5 min jäähy, joka toisessa erässä on mahdotonta puolustaa pitkän vaihtomatkan takia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HPK onnistui saamaan maalin ja pääsivät jatkoajalle. Kärpät kärsi tuomarilinjasta joka sallii poikkarit selkään ja kiekko pois taktiikan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osui päähän, niin osui, kun pää oli kaatujalla alhaalla ja Sailio liukui pienestä välistä kädet alhaalla. Taisi taas linjamiehen tuomio olla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt pelataan sitä aktiivista kiekkoa, eli kouhotetaan päästä päähän ja löydään toista mailalla nuppiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tämä kyllä taas surkeata. Tunnuksen pelivireestä taas kiinni että voittaako joukkue vai häviää, kun omiin ei kärsi päästää kun max 1 kun viimeistely on taas aivan onnetonta.

Bertrand, Junnilla ja Karvonen kannattais laittaa pellolle. Turhia hankintoja.

Junnilla ja Karvonen: ei tarvetta toiselle 4. Kentälle.

Bertrand: hyvä käsistä, mutta surkea lukemaan peliä. Hukkaa tilanteita ja laskee siten 1. Kentän tasoa radikaalisti...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ekassa erässä 7minuuttia ylivoimaa kärpillä ja nolla maalia,heh heh.jari sailio hienosti on hpk paras pelaaja kun töpeksii toisessa erässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jari sailiolle kenkää tommosta sikailijaa ei tarvi kärppä taitojoukkue.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sailio on roolipelaaja ja niitähän joka joukkueessa tarvitaan. Toivottavasti jatkaa samaa rataa niin vastaustaja ei kolhi kaikkia Kärppä pelaajia kuten viime vuonna!!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomen etu olisi Natoon liittyminen

140 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onneksi työnantajat pääsevät toteuttamaan paikallista sopimista!

Monilla työpaikoilla se tarkoittaa, että isäntä sanoo. mikä on huomiseta alaken uusi taksa! Ja siitä ei tarvitse neuvote... Lue lisää...
Saneluahan se olis!

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.9.

Naapurit

22.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image