Sedinit Ruotsin valt­ti­kort­ti­na Kanadaa vastaan

Ailahtelevasti MM-turnauksessa pelannut Tre Kronor hävisi Kanadalle lohkovaiheessa selvästi maalein 0-3, eikä paremmasta joukkueesta ollut epäselvyyttä.

Ailahtelevasti MM-turnauksessa pelannut Tre Kronor hävisi Kanadalle lohkovaiheessa selvästi maalein 0–3, eikä paremmasta joukkueesta ollut epäselvyyttä. Isäntämaa lähteekin selvänä haastajana torstai-illan kuumaan puolivälierään.

Päävalmentaja Pär Mårtsin mukaan edellisestä kohtaamisesta ei jäänyt juuri mitään takataskuun – ainoastaan hieman tietoa vastustajan ylivoimasta. Mårtsin mukaan edellispäivän raskas Norja-ottelu vaikutti esitykseen.

– Emme olleet kunnolla pelissä mukana, emmekä pystyneet edes haastamaan heitä. Tankki oli tyhjä. Torstain ottelusta tulee täysin toisenlainen. Siitä täytyy tulla.

Paljon on myös muuttunut edellisestä Kanada-ottelusta. Ruotsi sai lohkon päätöspeliin Tanskaa vastaan mukaan Vancouverista saapuneet Sedinin veljekset ja puolustaja Alexander Edlerin. Sekä Henrik että Daniel Sedin pääsivät heti maalien makuun.

Mårtsin mukaan harjoitukset ovat olleet uusien NHL-vahvistusten tultua parempia, samoin keskittyminen.

– Nyt kaikki ovat paikalla. Tähän saakka monet ovat joutuneet pelaamaan paikoilla ja rooleissa, joihin he eivät ole tottuneet. Nyt joukkueessa on enemmän järjestystä, Mårts arvioi.

"Vastustaja turhautettava"

Tanskaa vastaan 23 minuuttia jääaikaa saanut Daniel Sedin totesi keskiviikon harjoitusten jälkeen, että Kanada on pystyttävä turhauttamaan tiiviillä viisikkopuolustuksella.

– Jos painellaan koko ajan edestakaisin, peli on todennäköisesti menetetty. Heillä on neljä ketjua, jotka pystyvät tekemään maaleja. Ylivoimapeli tulee myös näyttelemään suurta roolia, Sedin summasi.

Sedin tiedostaa vastustajan kovan nimilistan, mutta muistuttaa, että myös Kanadalla voi olla sopeutumisvaikeuksia suurempaan kaukaloon. Entä onko tilasta hyötyä huipputaitaville veljeksille?

– En tiedä. Luulin niin, Sedin naurahtaa. – Joka tapauksessa pitää päästä maalin eteen. Kaikki joukkueet pelaavat niin tiiviisti, ettei kulmissa pelaamalla tekopaikkoja juuri luoda.

Kanadan Jordan Eberlen mukaan joukkue yrittää sivuttaa puheet suosikin asemasta. Myös Eberle tiedostaa Ruotsin muuttuneen edellisestä kohtaamisesta.

– Mukaan ovat tulleet Sedinit ja Edler – pelaajia, joita vastaan olen tottunut pelaamaan NHL:ssä. Viime vuosina on myös nähty, että joukkueet nostavat tasoaan puolivälierävaiheessa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä