Ruotsin pak­ki­huo­let hel­lit­ti­vät puo­li­vä­li­erän alla

Tre Kronor on saanut harsittua ryhmänsä kuntoon kuin tilauksesta MM-kisojen jatkopelien alkaessa. Tiistain Latvia-ottelun lopussa Ruotsilla oli käytössä vain viisi puolustajaa, mutta torstaina vaihtoehtoja on todennäköisesti seitsemän.

-
Kuva: Lehtikuva

Tukholma Tre Kronor on saanut harsittua ryhmänsä kuntoon kuin tilauksesta MM-kisojen jatkopelien alkaessa. Tiistain Latvia-ottelun lopussa Ruotsilla oli käytössä vain viisi puolustajaa, mutta torstaina vaihtoehtoja on todennäköisesti seitsemän.

Tampa Bayn järkäle Victor Hedman loukkasi olkapäätään Latviaa vastaan, mutta päävalmentaja Pär Mårtsin mukaan Hedman nähdään torstaina jäällä. Lisäksi avausottelussa Norjaa vastaan selkänsä loukannut Jonathan Ericsson on saanut vihdoin vihreää valoa peleihin.

Torstain puolivälierissä ei lohkopelien perusteella ole vaikea suosikkeja erotella. Norjan kohtaava Venäjä jyräsi alkulohkossa voitosta voittoon ja saa kaukaloon kaksi uutta maailmantähteä. Isäntämaa Ruotsi kampesi puolestaan Tshekin kumoon varsin helposti alkulohkovaiheessa. Vaikka Tshekki on parantanut peliään turnauksen edetessä, ryhmä lähtee iltaotteluun haastajana.

– Meidän hyökkäyksen on murrettava heidän puolustuksensa. Se on meidän vahvuutemme, sillä käytössämme on näin monta taitavaa pelaajaa, Mårts summasi keskiviikkona.

Ruotsi-pelin avainkohdat ovat Tshekin päävalmentaja Alois Hadamczikin papereissa selvät.

– Maalivahdit, ylivoimapeli ja ennen kaikkea kurinalaisuus, Hadamczik luetteli.

Tshekkien maalivahtipeli on toiminut tähän asti Ruotsia paremmin. Ykkösvahti Jakub Kovarin torjuntaprosentti on 94,34, ja Ruotsin Viktor Fasth on maalivahtien torjuntaprosenteissa vasta sijalla 11 (90,99). Fasth on tosin petrannut Venäjä-pelin selkäsaunan jälkeen ja piti maalinsa puhtaana niin Italiaa kuin Latviaa vastaan.

Tshekin turnaus lähti kangerrellen liikkeelle, mutta Hadamczikin penäämä kurinalaisuus alkoi näkyä turnauksen edetessä. Lohkon kolmessa viimeisessä ottelussa Tshekille tehtiin vain neljä osumaa, vaikka vastassa oli myös Venäjän tähtisikermä.

Tshekin konkari Petr Nedved näkee otteiden parantuneen ennen kaikkea puolustussuuntaan. Hyökkäyspelin yksityiskohdissa on vielä viilaamista, vaikka Saksaa vastaan verkot venyivätkin.

– Esimerkiksi Venäjä-pelissä voitimme laukaukset, mutta kaikki eivät olleetkaan laadukkaita. Meidän täytyy saada lisää miehiä maalin eteen, Nedved totesi.

Kapteeni Tomas Plekanec sysää paineet suosiosta Ruotsille.

– Ruotsi on suosikki. Heillä on kasassa turnauksen paras joukkue. Toivottavasti olemme kuitenkin oppineet jotain edellisestä kohtaamisesta.

Venäjän valmisteluissa suurin kysymys on pyörinyt Aleksandr Ovetshkinin ja Aleksandr Seminin ympärillä. Päävalmentaja Zinetula Biljaletdinovin täytyy löytää paikat Washington-tähdilleen rikkomatta kemiaa. Keskiviikon aamuharjoitusten perusteella kaksikko saa paikan Pavel Datsjukin rinnalta kakkoskentästä.

Lisäys tulivoimaan voi olla tarpeen, sillä Venäjän maalinteko on keskittynyt pitkälti ykköskentän varaan. Kolmikko Malkin–Popov–Perezhogin iski lohkovaiheessa 13 osumaa ja muut hyökkääjät yhteensä 7.

Puolustuspäässä Venäjä on päästänyt toistaiseksi vähiten maaleja ja ykkösvahti Semjon Varlamov on torjunut varmasti.

Norjalla on edessään ennakolta epätoivoinen tehtävä, mutta lohkovaiheen maalimässäily antoi myrskyvaroituksen tulivoimasta. Norjalaiset metsästävät jymypaukkua kaiken lisäksi kansallispäivänään.

– Meillä ei ole samoja resursseja kuin huippumailla, mutta kaikki on mahdollista. Meillä on pelkästään voitettavaa, päävalmentaja Roy Johansen totesi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä