Ruotsi juhlii MM-kul­taa

Ruotsi on jääkiekon maailmanmestari. Voitollaan se rikkoi myös MM-isännän kirouksen.

Henrik Sedin sai taas tuulettaa.
Henrik Sedin sai taas tuulettaa.
Kuva: CLAUDIO BRESCIANI

Ruotsi teki sen taas. Se osoitti riittävää lujuutta kukistamalla jääkiekon MM-loppuottelussa Sveitsin 5–1 (2–1, 0–0, 3–0) ja murtamalla yli neljännesvuosisadan kestäneen järjestäjämaan kirouksen.

Ruotsi on ensimmäinen jääkiekon maailmanmestari sitten Neuvostoliiton, joka on päässyt juhlimaan maailmanmestaruutta kotikisojensa päätteeksi. Maailmankartalta ajat sitten pyyhitty Neuvostoliitto voitti MM-kultaa Moskovassa 1986.

Sveitsi putosi kyydistä ennen päätöserän puoliväliä Julien Vauclairin virheen vuoksi. Kokenut puolustaja menetti kiekon puolustusalueella Gabriel Landeskogin, jonka läpiajon jälkeen Simon Hjalmarsson teki paluukiekosta 3–1.

Sveitsin konkarivahti Martin Gerber, 38, ei aivan saanut pysäytettyä kiekkoa Landeskogin laukauksesta. Tilanteessa tuoksahti paitsio.

Kisojen aiemmat yhdeksän otteluaan voittanut Sveitsi meni Roman Josin maalilla johtoon ajassa 4.45. Nashville Predatorsin Josi voitti puolustajien pistepörssin (4+5).

Yhdeksän NHL-kiekkoilijan voimin kotiturnauksessa pelannut Ruotsi käänsi tilanteen johdokseen vajaassa seitsemässä minuutissa. Erik Gustafsson ja Henrik Sedin tekivät maalin mieheen ennen erätaukoa.

Gerber ei pelaajamuurin takaa nähnyt Gustafssonin laukausta. Sedin tuikkasi kiekon takakulmalta verkkoon ylivoimakuvion päätteeksi.

Suoraviivainen Sveitsi laukoi ja taklasi hanakasti. Ruotsi keskittyi puolustamaan avauserässä hankkimaansa johtoa.

Ruotsi voitti maailmanmestaruuden yhdeksännen kerran. Edellinen mestaruus oli Riiasta 2006. Ruotsi hävisi kaksi vuotta sitten Bratislavassa MM-loppuottelun Suomelle 1–6.

Vuoden 1953 MM-pronssin jälkeen ensi kertaa mitaleille yltänyt Sveitsi koki samanlaisen kohtalon kuin Suomi ensimmäisessä finaalissaan 1992. Suomi oli MM-Prahassa voittanut kaikki seitsemän otteluaan, kunnes paremmin levännyt ja valmistautunut Ruotsi vei finaalin 5–2.

Sveitsi oli vuosi sitten MM-turnauksen 11:s.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä