Oulu Kuin huomaamatta jalka painaa jarrupoljinta tavallista herkemmin. Auton pelkääjänpaikalla istuu Kärppien ja Suomen maajoukkueen hyökkääjä Juha-Pekka Haataja, joka tähyilee lapsuutensa maisemia kahvimuki kädessään.
Auto rullaa Jättikivenkadun päähän, Maikkulan koulun parkkipaikalle. Samalla mieleen tulvii muistoja 20 vuoden takaa.
Haatajaa naurattaa.
”En todellakaan ollut priimusoppilas, mutta kaikki pelaaminen kiinnosti kyllä. Tässä koulun kentällä pelasimme liikuntatunneilla. Koulun jälkeen pelit jatkuivat kotona Iinatissa, kentällä tai kadulla. Hienoa aikaa.”
Noiden pelien satoa Haataja kerää nyt.
Pistetehtailu on pitänyt Haatajan otsikoissa koko syksyn. Haataja itse on tarjonnut huippuvireensä selitykseksi kesäharjoittelun hienosäätöä. Painoa on viitisen kiloa vähemmän kuin viime kaudella, luistin liikkuu sähäkämmin kuin koskaan aiemmin.
Fyysisten ominaisuuksien parantuminen helpottaa työntekoa kaukalossa, mutta loppujen lopuksi kyse on siitä, että Haataja hyödyntää suurinta lahjaansa.
Hän luottaa maalintekijän vaistoonsa.
4. lokakuuta 2001. Hakametsän hallissa Tampereella on käynnissä Ilveksen ja Kärppien ottelu, ja uransa ensimmäistä liigapeliä pelaava Juha-Pekka Haataja, 18, odottaa penkillä ensimmäistä vaihtoaan.
8. minuutilla Haataja hyppää vihdoin jäälle ja luistelee Ilveksen päätyyn, missä Kärpillä on pyöritys. Haataja ajaa maalille, saa yhtäkkiä kiekon ja huomaa olevansa nokikkain Ilves-vahti Mika Pietilän kanssa. Harhautus rystyltä kämmenelle: 0–1.
Tilanne alleviivaa tapaa, jolla Haataja on myöhemmän uransa rakentanut. Tulokkaan viileä ratkaisu tulee selkäytimestä, liikoja ajattelematta ja jännittämättä, täydellisellä ajoituksella.
Jostain kumman syystä Haataja on usein juuri siellä missä pitääkin.
Aivan kuten välierien kuolemanottelussa keväällä 2004, kun Haataja venytti Kärppien elämänlankaa ampumalla jatkoaikamaalin HIFK:n verkkoon. Tai puolivälierissä vuonna 2011, kun Haataja iski jatkoaikamaalin Jokereita vastaan ja takasi HIFK:n kauden jatkumisen.
Vuonna 2004 Kärpät juhli mestaruutta, samoin HIFK keväällä 2011. Haatajan maalit olivat molempien menestystarinoiden keskeisiä käännekohtia.
”Jos ’Hadella’ on kymmenen paikkaa, hän tekee niistä yhdeksän maalia. Se on harvinainen taito, oli sarja mikä tahansa”, Haatajan nykyinen joukkuekaveri, Kärppien NHL-apu Jason Demers kiteyttää.
Mutta mistä viimeistelyssä on pohjimmiltaan kysymys, Juha-Pekka Haataja?
”Ennakoinnista. Siitä, että osaa ajatella tilanteita aina yhden siirron eteenpäin.”
Vuosina 2001–2006 Haataja voitti Kärpissä kaksi mestaruutta, yhden hopean ja yhden pronssin. Hän oli osa dynastiaa, mutta myös urheilija, joka oli hukannut jotain oleellista juniorivuosiensa pelillisestä identiteetistä.
”Pelasin liigauran alussa alemmissa kentissä ja jarrumiehen rooli jäi hieman päälle. En pelannut enää vaistoillani.”
Kevättalvella 2006 oli ison valinnan vuoro, isomman kuin Haataja silloin vielä ymmärsikään. Haataja olisi voinut tyytyä osaansa ja jatkaa Kärppien nelosketjun työmyyränä. Hän hylkäsi Juha Junnon tarjoaman ”verkkarisopimuksen” ja siirtyi Rauman Lukkoon.
”Se oli urani paras ratkaisu.”
Lukossa Haataja sai mahdollisuutensa kärkiketjujen pelaajana ja käytti tilaisuutensa. Vaihto vaihdolta ja peli peliltä hän löysi luovuutensa ja rohkeutensa.
Peruspelaaja jalostui pikkuhiljaa suunnannäyttäjäksi.
Haataja tietää olevansa etuoikeutettu. HIFK-vuosina (2009–2011) etuoikeus oli, että hän sai pelata samassa ketjussa Ville Peltosen kanssa, istua legendan vieressä pukukopissa ja kulkea tämän kanssa yhdessä myös matkoja hallin ja kodin välillä.
Keväällä 2011 Helsingistä palasi Ouluun paitsi tuore Suomen mestari ja pudotuspelien pistepörssin voittaja, ennen kaikkea huippuammattilainen, joka tiedosti kokonaisvaltaisen vastuunsa joukkueen keulakuvana.
Kärppiä läheltä seuraavien henkilöiden mukaan Haatajan kaikki tekeminen harjoituksissa ja peleissä on poikkeuksellisen määrätietoista. Aivan kuten Peltosella HIFK:ssa.
Uuden kärppäuran alku oli painajaismainen: Haataja ehti pelata viime kauden alussa 19 ottelua ilman maalia.
”Kokemus vahvisti minua. Osasin käsitellä asian oikein.”
Tällä kaudella avausosuma syntyi jo toisessa ottelussa, kun Haataja ohjasi tappiollisessa JYP-pelissä Kärppien ainoan maalin.
”Erittäin tärkeä onnistuminen minulle. Vanhat haamut jyskyttivät takaraivossa, koska olin vetänyt harjoituspelit ilman maaleja jo toisena vuonna peräkkäin.”
Nyt Haataja pelaa elämänsä parasta jääkiekkoa.
”Koen, että nimenomaan tänä syksynä olen noussut pelaajana uudelle tasolle.”
Se on yhtä hyvä syy juhlakahveihin kuin Haatajan keskiviikkoinen 30-vuotissyntymäpäivä.
