Pro­feet­ta vie­raal­la maalla

Suhdanteet muuttuvat huippu-urheilussa nopeasti. Nyt sen tietää myös Juhamatti Aaltonen.

Köln Suhdanteet muuttuvat huippu-urheilussa nopeasti. Nyt sen tietää myös Juhamatti Aaltonen.

Kelataan aikaratasta vuosi taaksepäin. Tuolloin Aaltonen oli Kärppien pelaaja, tuore SM-hopeamitalisti - ja silti monien mielestä jo menetetty lupaus.

Maanantai-iltana kiekko-Suomen katseet kääntyvät pelaajaan numero 50. Vaikka Saksa-ottelu on Aaltoselle vasta A-maajoukkueuran kahdeksas, odotetaan iiläisen hinaavan eturivissä Leijonia.

MM-kisojen avausottelussa Aaltonen pystyi ainoana pelaajana horjuttamaan Tanskan puolustusta.

"Hienoa, että ihmiset odottavat minulta paljon, mutta en minä ota siitä paineita", Aaltonen alleviivaa.

Kovat odotukset eivät ole Aaltoselle uusi asia. Hyökkääjältä on odotettu paljon siitä lähtien, kun hänet valittiin vuonna 2000 valtakunnallisen Pohjola-turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi.

Tieto poikkeuksellisen taitavasta pohjoisen pojasta kiiri jo tuolloin maan joka kolkkaan.

"Täytyy myöntää, että aina ei ole ollut helppoa olla Juhamatti Aaltonen", taituri hymähtää.

Ajoittain Aaltonen on kokenut Oulun ilmapiirin ahdistavana.

"Oulussa saa kuunnella monen puolihumalaisen neuvot, mitä jäällä pitäisi tehdä. Eikä kärppäpelaaja voi vastata niin kuin mieli tekisi. Lahdessa minuun kohdistuu positiivisia odotuksia, Oulussa negatiivisia", Pelicans-tähti lausui talvella Ilta-Sanomille.

Nyt Aaltonen on valmis pehmentämään lausuntoaan.

"Itse olen aina odottanut itseltäni eniten. Kun Kärpissä ei sitten aina kulkenut, tuli kaikenlaisia tuskatiloja."

"Niissä tilanteissa piti muistaa, että kyse on vain jääkiekosta", 3-vuotiaan Nella-tyttären isä naurahtaa.

Oulussa on jauhettu kyllästymiseen asti kaupungin ilmapiirin eltaantumisesta. Aaltosen mukaan hänen lähdössään ei ole kyse siitä, etteikö pelaaja viihtyisi Oulussa.

Päinvastoin. Aaltonen viettää lomat edelleen kotiseudullaan.

Pelicans-siirtoa seurannut maisemanvaihto oli Aaltoselle kiistaton piristysruiske. Mutta pelkästään se ei selitä hyökkääjän huippukautta.

"Treenasin kesän ensimmäistä kertaa yksin. Se oli iso juttu minulle. Sain painottaa omia vahvuuksiani."

Rivien välistä Aaltonen antaa ymmärtää, että Kärppien kesäharjoittelumetodit eivät olleet hänen mieleensä. Esimerkiksi Kari Jalosen päävalmentajakaudella pelaajien tekemisiä kontrolloitiin äärimmäisen tarkasti.

Vaikka Aaltonen ja Jalonen ottivat toisinaan yhteen, mestarivalmentajan koulu kasvatti, kouli ja kovetti. Oulussa Aaltonen ehti pelata kolme yli 10 liigamaalin kautta.

"Aaltosen tapauksessa unohtuu usein hänen ikänsä. Kyseessä on vasta 24-vuotias pelaaja", pitkäaikainen joukkuekaveri ja nykyinen maajoukkuekämppis Lasse Kukkonen hoksauttaa.


Lapsena Aaltosen lempiohjelma televisiossa oli NHL Power Weekly, joka niputti taalaliigan tapahtumat yhteen joka viikko.

"Se oli minun kiekkokouluni. Lähetys alkoi lauantaiaamuisin kello 9. Katsoin ohjelman, otin NHL-tähdistä mallia ja lähdin ulkojäille harjoittelemaan samoja temppuja", Aaltonen muistaa.

Aaltonen itse on jo lähellä NHL-tasoa. Vihdoinkin, voisi joku sanoa.

St. Louis varasi Aaltosen kesällä 2003. Hyökkääjä on vapaa neuvottelemaan minkä tahansa NHL-seuran kanssa, sillä St. Louisin varaus on jo rauennut.

Aaltonen solmi keväällä Pelicansin kanssa viisivuotisen jatkosopimuksen, joka on lahtelaisseuran historian rahakkain. Tarinan päätepiste ei kuitenkaan löytyne Lahdesta.

"Jos saan mahdollisuuden, lähden Amerikkaan. NHL on ollut unelmani pikkupojasta saakka."

Ilmoita asiavirheestä