Oulu Se oli puhelu, josta jokainen suomalainen liigakiekkoilija unelmoi. Kun Kärppien puolustaja Atte Ohtamaa vastasi viime viikolla tuntemattoman numeron soittoon, kuului puhelimesta maajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen ääni.
Jalonen kertoi Ohtamaalle, että tämä on valittu maajoukkueeseen, joka pelaa EM-sarjan seuraavan turnauksen Moskovassa 13.–16. joulukuuta. A-maajoukkuekomennus on 25-vuotiaalle Ohtamaalle uran ensimmäinen. Samalla hänestä tulee ensimmäinen nivalalaislähtöinen A-maajoukkuepelaaja.
”En osannut odottaa valintaa. Työsulun vuoksi maajoukkueeseen on tyrkyllä sen verran kovia pelaajia”, Ohtamaa painotti maanantaina, kun maajoukkue oli julkistettu.
Jalonen kelpuutti Kärpistä ryhmäänsä myös hyökkääjä Toni Kähkösen, joka on saanut Oulusta nostetta uralleen. Kärppätaustaisista pelaajista mukana ovat Röglessä pelaavat Lasse Kukkonen ja Juhamatti Aaltonen, joka veti leijonapaidan päälleen edellisen kerran helmikuisessa Tukholman-turnauksessa.
Jos tuijottaa pelkästään Ohtamaan pistesaraketta, maajoukkuevalintaa voisi pitää yllätyksenä. Kuluvan kauden 29 ottelusta kasassa on 1+9=10 tehopistettä.
Ohtamaan tapauksessa pisteet ovat lähinnä bonus. Pelaajaprofiililtaan Ohtamaa on yleispuolustaja, jonka tärkein tehtävä on pitää oma pää puhtaana ja käynnistää hyökkäyksiä helpoilla, peliä edistävillä syötöillä.
Ja niin Ohtamaa on tehnyt. Plusmiinustilastosta löytyy lukema +11, joka on Kärppien paras.
”Viime peleissä omissa on kolissut kyllä liikaa”, Ohtamaa kritisoi itseään.
Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta tietää, mitä hän saa, kun pelaaja numero 5 luistelee jäälle. Suoritustaso pysyy korkeana vaihdosta, erästä ja ottelusta toiseen. Vielä takavuosina Ohtamaan otteet ailahtelivat liikaa.
”Se oli kuin kolikonheittoa. Valmentajana ei aina tiennyt, millainen peli Atelta on tulossa”, Kärppien puolustajia kaudella 2010–2011 peluuttanut Jari Laukkanen, KalPan nykyinen päävalmentaja, muistaa.
Viimeisen kahden kauden aikana Ohtamaa on vakiinnuttanut tasonsa ja samalla asemansa Kärppien runkopelaajana.
”Oma uskallus on kasvanut”, viidettä täyttä kauttaan Kärpissä pelaava Ohtamaa tiivistää.
Ohtamaan uran kannalta tärkein oli kausi 2005–2006 Kärppien A-junioreissa. Syksyllä Ohtamaa ei erottunut joukosta edes suurennuslasilla, mutta keväällä hän oli jo yksi SM-hopeajoukkueen avainpelaajista.
Pudotuspeleissä Ohtamaa ampui muun muassa kaksi jatkoaikaosumaa.
”Kun olin valmentajana A-Kärpissä, en nähnyt kenelläkään tuollaista kehityskaarta yhden kauden aikana. Atte teki helvetisti hommia ja sen hopeakevään aikana jokin vain nasahti kohdilleen”, Ohtamaata jo Kärppien A-junioreissa valmentanut Jari Laukkanen kuvailee ja jatkaa:
”Syksyllä hän ei näyttänyt edes tulevalta Mestis-pelaajalta.”
Hopeajoukkueen pelaajista liigatasolle ylsivät Ohtamaa, maalivahti Petri Koivisto, puolustajat Tommi Leinonen, Joni Liljeblad ja Teemu Metso sekä hyökkääjä Veikko Karppinen. Kuusikon jäsenistä ainoastaan Ohtamaa pelaa tällä hetkellä liigaa.
Ohtamaa tuulettaa maaleja harvoin, mutta osumat ovat usein kaikkea muuta kuin peruskauraa.
Viime kaudella Ohtamaa vastasi liigakauden kenties erikoisimmasta maalista: omasta päädystä lähetetty purkukiekko otti jäästä kolme pomppua ja yllätti HIFK-vahti Juuso Riksmanin. Kuluvan kauden ainoan maalinsa Ohtamaa sutaisi siniviivan takaa Ässien Juha Järvenpään selustaan.
Tulevan maajoukkuekomennuksen aikana Ohtamaalta ei siis ole odotettavissa maaliryöppyä.
”Omilla vahvuuksillani lähden niitä pelejä pelaamaan.”
Puolustuspään kautta, rohkeasti, mutta yltiöpäisiä riskejä välttäen.