Erik Haula meni vastikään kihloihin – elokuussa on edessä treenirääkki

NHL 7.7.2018 13:51
STT

Päättynyt kausi oli suomalaishyökkääjä Erik Haulalle menestys, sillä hänen edustamansa Las Vegas Golden Knights eteni jääkiekon NHL:n finaaleihin. Niissä jättipotti jäi kuitenkin lunastamatta.

–  Ei tässä ole kuin neljä viikkoa ehtinyt olla lomilla, välillä hiukan golfia pelaten, Haula kertoo.

Stanley Cupin finaalin jälkeisestä lyhyestä jaksosta on helppo poimia yksittäinen kohokohta.

–  Varmasti isoin juttu on se, että menimme tyttöystävän kanssa kihloihin. Hiukan on jo etsitty, että missä häät pidetään ensi kesänä, Haula paljasti.

Haula on jo pitkään hoitanut kesäharjoittelun Yhdysvalloissa. Tuttu paikka kutsuu jälleen, kun on aika syksymmällä virittää kroppa pitkään NHL-kauteen. Suomen suvi vaihtuu Minnesotan yliopistoon, jossa Haula jo ennen NHL-uraansa ammensi aakkosia jääkiekkoammattilaisuuteen.

–  Elokuu menee kaavalla treeniä, treeniä ja treeniä. Painotusta laitetaan yksilötaitoon, Haula taustoitti.

Haulan fokus on ollut myös MM-jalkapallossa.

–  Tulin vasta Suomeen. Yhdysvalloista kisojen seuraaminen oli hiukan hankalaa, kun osa peleistä on alkanut jo aamulla seitsemältä.

Haula pelasi Bermuda-tennisturnauksessa Minnesota Wildin Mikael Granlundin parina. Myös Granlund on seurannut MM-jalkapalloa.

–  Englannille toivon kaikkea hyvää. Ranska on ollut myös hyvä, Granlund sanoi.

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä.

Sadevaroitus: Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa voi sataa iltapäivästä alkaen rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

225 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Hyvä kirjoitus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten työstä on tehty ahdistavaa on kotisairaanhoitajat ja siivoajat, joiden ty... Lue lisää...
Liian suuret alueet ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image