Jääkiekko
Oulu Kärppien puolustaja Saija Tarkki (o.s. Sirviö) ottaa taiston tauottua hillityn huikan palautusjuomastaan ja lyö spekulaatioille painokkaan pisteen. "Nyt ei saa mennä asioiden edelle. Olen ollut finaaleissa kuusi kertaa häviävänä osapuolena. Mestaruus on varma vasta, kun summeri soi viimeisen kerran." Tarkki, 29, on oululaisen naiskiekkoilun pitkäaikainen keulakuva. Vancouverin olympialaisten pronssimitalisti jahtasi mestaruutta jo viime vuosituhannen puolella ja on vuodattanut pettymyksen karvaita kyyneliä useammin kuin kerran. Nyt täyttymys - Kärppien ensimmäinen naisten SM-kulta - on vain yhden voiton päässä. Todennäköisesti Kärppien mestaruuslippalakit tai -pipot menivät torstai-illan voiton jälkeen painoon, mutta Tarkki ei halunnut tietää päähineistä tai samppanjapulloista mitään. "Meidän on elettävä hetkessä ja edettävä vaihto kerrallaan." Ensimmäisen kerran mestaruus on katkolla lauantaina Tampereella. Torstai-iltana Tarkki näytti Raksilan yleisölle, miksi hänet valittiin runkosarjan parhaaksi puolustajaksi. Tarkki ei tee kaukalossa taikatemppuja, vaan riistää vastustajilta kiekkoja ja antaa helppoja, peliä edistäviä syöttöjä. Tarkki palasi Kärppiin täksi kaudeksi äitiyslomaltaan. Kymmenen kuukauden ikäinen esikoislapsi Marius seurasi äitinsä otteita katsomossa isä-Tuomaksen sylissä. Tuomas Tarkki torjui Kärpille kaksi SM-kultaa vuosina 2007 ja 2008, mutta viikonloppuna kiekkoperheessä on todennäköisesti uusi Suomen mestari. "Ei lopettaminen käynyt Mariuksen syntymän jälkeen edes mielessä. Tykkään pelaamisesta niin paljon", Tarkki naurahti. Lapsenhoidon ja pelaamisen yhteensovittaminen on ollut haasteellista - varsinkin, kun isä-Tarkki pelasi kauden Venäjällä. "Täytyy kiittää vanhempiani, jotka ovat hoitaneet paljon Mariusta. Välillä poika on ollut mukana pelireissuillani." Onko asenteesi pelaamiseen muuttunut äitiyden myötä? "Kyllä. En stressaa enää virheistä, en omista enkä toisten. Taidan olla kiltimpi kuin ennen." Toinen finaali oli hyvä mainos naisten pääsarjakiekkoilulle. Kaukalossa nähtiin aitoa tunnetta ja pelille heittäytymistä. 18-vuotias Milla Heikkinen antoi kasvot Kärppien taisteluilmeelle. Terrierimäinen hyökkääjä ehti joka paikkaan ja survoi tärkeän 1-0-maalin heti kolmannen erän alussa. Niina Mäkisen 2-0-osuman jälkeen pelin piti olla paketissa, mutta Rosa Lindstedt toi Ilveksen vielä maalin päähän. Vieraat hakivat tasoitusta hanakasti, mutta Kärpät pelasi viimeiset minuutit kylmäpäisesti. Paniikkia ei syntynyt missään vaiheessa. Vanha jääkiekkototuuden mukaan mestaruutta ei voi voittaa ilman hyvää maalivahtipeliä. Kärppien maalivahtipeli ei ole hyvää. Se on säkenöivää. Susanna Airaksinen on päästänyt kahdessa finaalissa taakseen vain kaksi kiekkoa. Räpyläkäsi oli kuumana myös torstaina, eikä Kärppien puolustajien siivottavaksi jäänyt juurikaan irtokiekkoja. "Sussu on mahtavassa vireessä", Tarkki kiitteli flow-tilassa torjuvan maalivahdin panosta.