Yhdysvaltain naisten jääkiekkomaajoukkue antoi Suomelle oppitunnin MM-kisojen A-alkulohkon viimeisessä ottelussa tiistaina Burlingtonissa.
Suomi hävisi ottelun 0-11 (0-2, 0-6, 0-3) ja laukaukset 9-54. Suomella ei ollut ottelussa kiekon sijaa.
Ensimmäisessä erässä suomalaiset vielä pysyivät vauhdissa jotenkin, mutta heti toisen erän alussa amerikkalaiset takoivat kolmessa minuutissa neljä maalia.
Yhdysvaltalaisista Monique Lamoureux-Kolls ja Kelli Stack iskivät kolme maalia ja syöttivät kolme osumaa kumpikin.
Suurtappio ei vaikuttanut Suomen peleihin jatkossa. Puolivälierässä Suomi kohtaa Ruotsin, kuten kohtasi myös vuosi sitten. Ruotsi oli omassa B-lohkossaan toinen Sveitsin jälkeen. Välierässä perjantaina Suomi tai Ruotsi kohtaa Kanadan.
Yhdysvallat on tällä haavaa naiskiekkoilun ykkösmaa. Alkulohkossa Yhdysvallat kukisti myös perivihollisen Kanadan 9-2.