Makeaa mahan täy­del­tä

Peräti seitsemän kertaa hopeaa naisten SM-sarjassa voittanut Oulun Kärpät aloitti kevään 2012 finaalit vierasvoitolla Tampereen Tesoman hallissa.

Tampere Peräti seitsemän kertaa hopeaa naisten SM-sarjassa voittanut Oulun Kärpät aloitti kevään 2012 finaalit vierasvoitolla Tampereen Tesoman hallissa. Kotijoukkue Ilves koki neljännen peräkkäisen 1–2-tappion finaaleissa.

Kärppien takuunainen oli 43 kertaa torjunut Susanna Airaksinen. Valmentaja Seppo Karjalainen kehui hänen lisäkseen myös kokenutta ykköskenttää.

”Anne Helinin jalan tulehdusarvot olivat laskeneet sen verran alas, että hän sai lääkäriltä luvan pelata. Se oli tosi iso juttu meille, saimme kokoon kolme hyvää ketjua”, Karjalainen sanoi.

Ykkösketjussa olivat kevään ensimmäisen pudotuspelien ottelunsa pelanneen Helinin ohella Nina Tikkinen ja Henna Savikuja.

Kolmikosta Savikujalla on SM-sarjassa jo viisi hopeaa ja viisi pronssia, kulta uupuu.

”Olen itse ollut mukana häviämässä kahdesti finaaleja, vuosina 2006 ja 2007. Aiemminkin on ajateltu, että nyt otetaan mestaruus. Se tulee sitten, kun se ansaitaan”, Karjalainen sanoi.

Kokonaisuutena ottelu oli puolin ja toisin varsin hermostunutta peliä. Harhasyöttöjä oli paljon, hyviäkin tekopaikkoja hukattiin.

”Kyllä oli todella sekavaa. Bluesiakin vastaan välierissä oli avauspeli vähän jännittynyttä”, sanoi Ilveksen valmentaja Severi Lehtonen.

Milla Heikkinen aloitti ottelun maalinteon ylivoimalla. Terävä laukaus etuylänurkkaan yllätti Vilma Vaattovaaran.

Ilveksen tasoituksen laukoi koko kentän soolon päätteeksi Heidi Pelttari. Mutta vain minuuttia myöhemmin Savikuja survoi sisään noin kolmannesta reboundista voittomaaliksi jääneen 1–2-maalin ajassa 27.48.
Maalin jälkeen oli jälleen Airaksisen vuoro loistaa. Toinen toistaan hienommat torjunnat tuntuivat vievän uskon Ilveksen hyökkääjiltä.

Ennen ottelua Tikkinen, Helin ja Saija Tarkki saivat palkintoja runkosarjan perusteella. Tikkinen sai parhaan pelaajan ja parhaan hyökkääjän palkinnot, Tarkki palkittiin parhaana puolustajana. Kaksikon lisäksi myös Helin valittiin tähdistökentälliseen.

Ilmoita asiavirheestä