Helsinki Oikeastaan on koti-ikävän ansiota, että Jenni Aho on nyt tässä, MM-areenan harjoitushallin ovella Pasilan tihkusateessa, karamellinkauniina valkoisessa hamosessa ja sinisessä topissa, sinivalkoiset tanssitossut jalassa.
Ilman ikävää pohjoiseen 25-vuotiaasta Muhoksen tytöstä ei olisi koskaan tullut Helsingin IFK:n Isoa Punaista Kissaa, eikä niin ollen myöskään MM-cheerleaderia, Northern Starletia.
”Se oli sattuma”, hän sanoo, ja puheenpulputuksen nopeus hakee vertaistaan.
”Olin muuttanut Helsinkiin opiskelemaan ja minulla oli ihan kauhea koti-ikävä, ei ketään kavereita. Sitten menin töihin vaatekauppaan, tutustuin työkaveriin, joka kuului HIFK:n Big Red Catseihin ja pyysi minut try outiin.”
Pikkutytöstä abivuoteen asti kestänyt tanssiharrastus – discoa, showtanssia, hip hopia, streetiä – poiki paikan. Musikaalisuuskaan ei haitannut; musiikkilukiolainen on soittanut elämänsä aikana poikkihuilua, kitaraa ja pianoa.
Yhtä tärkeää on juuri tämä puheenpulputus. Luonne.
”Pitää olla iloinen, positiivinen ja rempseä. Pitää nauttia esilläolosta ja olla ryhmähenkinen”, Aho listaa. Pohjoinen pilkahtaa puheessa ajoittain.
Kuluneiden kolmen vuoden kokemuksista – kuten nyt Leijonien viime kevään kultajuhlista – hän ei antaisi pois yhtään. Eikä yhtään uusista ystävistään.
”Nyt ei ole enää ikävä kotiin, vaikka onkin aina ihanaa mennä käymään pohjoisessa.”
Mutta nyt on kiire laittamaan hiuksia. Vaatefirman markkinointiassistentti on syöksynyt areenalle suoraan töistä – lääkärin kautta, allerginen nuha ja antihistamiiniresepti – ja ehtinyt vasta vaihtaa vaatteet ja meikata. Kassissa on suoristusrauta, kiharrin, kosmetiikkaa, varasukkahousuja... mitä nyt tyttö tarvitsee.
Northern Starletsin 50 tytöstä kolmisenkymmentä on Big Red Catseja, loput etsittiin try outilla. Jokaisessa MM-ottelussa heitä tanssii vähintään 24, finaalissa melkein kaikki, ja jokaiselle kertyy kisaviikkojen aikana vähintään 20 ottelua. Aho tanssii ilta- ja viikonloppuotteluissa.
Kisoja edeltäneen kuukauden mittaisen harjoitusjakson aikana cheerleaderit treenasivat aluksi pari kolme kertaa, kisojen lähestyessä jopa viisi kertaa viikossa.
”Meillä on kolmisenkymmentä tanssia, ja niistä parikymmentä on tuttuja meille hifkiläisille.”
Muhoksen tytöllä on muutama suosikkitanssi ja MM-areenalla soivista yksi ehdoton suosikkibiisi: Ruudolfin Mammat riivaa.
Katsomossa palaute on suoraa, pääosin positiivista ja pahimmillaan raakaa. ”Kehutaan meininkiä, tanssitaitoa tai ulkonäköä.”
”Negatiiviset kommentit liittyvät nekin usein ulkonäköön. Ollaan liian laihoja, liian lihavia tai sitten ei osata tanssia.”
”Mutta emme me mieti tuollaisia tai sitä, esineellistääkö joku meitä. Pääasioita ovat tanssi, jääkiekko ja ryhmähenki. Ainoastaan tosi halveksuvat kommentit koen ahdistavina, sellaisia kuulee joskus.”
MM-areenalla cheerleadereista on tullut erityisesti sveitsiläisten kiekkofanien suosikkeja. Ihastus on molemminpuolista.
”Suomalaiset ujostelevat. Sveitsiläiset ovat ihania, heillä on hyvä meininki ja vaikka alkoholikin kuuluu heidän kiekkokatsomokulttuuriinsa, se ei mene överiksi.”
Kommentit