Rauma Rauman Lukko nousi SM-liigan sarjataulukossa kerralla kaksi sijaa kaadettuaan perjantaina kotijäällään TPS:n maalein 3-1. Kahdeksanneksi kivunneen Lukon taakse jäivät tasapisteissä juuri TPS ja Espoon Blues.
Ottelu seurasi samaa kaavaa kuin kauden edellisetkin Lukko-TPS-kohtaamiset eli kaukalossa mentiin lujaa ja kovaa päästä toiseen. Edelliseen Rauman otteluun merkittävin yhtymäkohta oli totaalisesti epäonnistunut tuomaripeli.
- Molemmille puhallettiin ihan käsittämättömiä jäähyjä, TPS:n puolesta pelin päätyttyä puhunut kakkosvalmentaja Mika Strömberg tiivisti.
Strömberg tuurasi päävalmentaja Pekka Virtaa, joka ajettiin aivan ottelun lopussa ulos tuomaritulkinnoista purnattuaan. Lukosta ulosajo kohtasi puolestaan kapteeni Otto Honkaheimoa, jonka puhdas taklaus katsottiin päähän kohdistuneeksi sellaiseksi.
- Ihmeellisiä liikesarjoja siellä tosiaankin nähtiin, mutta molemmin puolin niitä jäähyjä tuli, sanoi puolestaan Lukon käskijä Juha Vuori.
Lukon maaleista perjantaina vastasivat Lauri Tukonen, Richard Lintner ja Janne Keränen. TPS:n ainokaisen viimeisteli Jarkko Hattunen.